Eric Singer & Bruce Kulick -haastattelu 2009

ERIC SINGER & BRUCE KULICK 2009

KISS Army Finland haastatteli Eric Singeriä ja Bruce Kulickia ESP-keikan yhteydessä:

KAF: Rundin viimeinen keikka edessä, miten turnee on sujunut?

Bruce: Erittäin hyvin. Koska ESP keikkailee niin harvoin, on tämä todella jännittävää. Kiinnostus bändiä kohtaan on selkeästi noussut ja esimerkiksi oheistuotemyynti on ollut rohkaisevaa. Lisäksi olemme tällä rundilla käyneet paikoissa joissa emme ole päässeet koskaan käymään.

KAF: Näitte varmaan pitkän jonon Nosturin edessä joka ei todellakaan ole arkipäivää näissä ympyröissä?

Bruce: Niinpä, täällä pääsee niin harvoin käymään…

Eric: Kerroin juuri pojille miten maailmassa on kaksi paikkaa ylitse muiden kun puhutaan hc-faneista: Norja ja Suomi! Oslo ja Helsinki todellakin ovat kaupunkeja joissa on kovin meininki, kuten varmasti näitte viime keväänä, liput myytiin loppuun hetkessä ja fanit ovat äärimmäisen fanaattisia täällä, uskomatonta!

KAF: Miten järjestelyt ovat bändin näkökulmasta sujuneet täällä tänään?

Eric: Upeasti, todella.

Bruce: Kiitos siitä teille!

KAF: ESP-lipunmyyni ylitti kaikki odotukset, kyseessä taitaa olla suurimpia keikkoja tällä rundilla, arviolta yli 700 ihmistä tänään paikalla!

Eric: Prahassa oli melkein 900 ihmistä, sekin yksi niistä paikoista joissa emme ole ennen soittaneet, mutta molemmissa mestoissa lipunmyynti on ollut mieletöntä!

KAF: Miten bändi rakentaa settilistansa keikoille?

Eric: Se on yhdistelmä monia asioita. Kaikki ehdottavat omia suosikkejaan tyyliin ”haluan vetää Childhood’s endin” tai ”minä tykkään vetää Deep Purplen Highway staria”. Usein sitten sovimme että kokeillaan iso joukko biisejä, biisit joudutaan kuitenkin valitsemaan laulajiemme taitojen mukaan ja toisaalta haluamme edustaa bändejä joissa olemme soittaneet, haluamme myös soitaa biisejä jotka ovat omien idoleidemme käsialaa…

Bruce: Meillä kaikilla on omat biisilistamme, käymme ne yhdessä läpi, usein Eric sitten sanoo ”jos vedämme AC/DC:tä, tuo veto on liian outo, en halua soittaa sitä!” Ja olen samaa mieltä, tarkoitan, emme halua riidellä settilistasta, valinnanvaraa on runsaasti… Tietysti soitamme paljon KISSiä, ja vaikka soitammekin, niin emme halua olla mikään tribuuttibändi! Yritämme valita biisejä jotka soundaavat hyvälle laulun suhteen. Olen todella iloinen tästä settilistasta, meillä on uusi Mötley-veto sekä uusia KISS-virityksiä… Settilistan rakentelu on mielenkiintoinen prosessi, tämä setti toimii, kunhan saimme sen rullaamaan…

Eric: Varoitan Chuckia ja Johnia usein, vaikka itse olen samanlainen, että vaikka haluaisimme vetää harvinaisia, erikoisia biisejä, emme voi. Pitää muistaa millainen yleisö meitä odottaa, yleisö koostuu pääosin KISS-faneista, ja se on lisäksi eurooppalaista väkeä. Euroopassa toimii eri materiaali kuin esim. Jenkeissä, Japanissa tai Etelä-Amerikassa. Joten meidän pitää muistaa ettemme soita liikaa harvinaisia biisejä, vaikka meistä se olisikin hauskaan, ihmiset vain ihmettelisivät: ”mitä helvettiä tämä on?”

KAF: Millaisia suunnitelmia bändillä on kiertueen jälkeen?

Eric: ESP on tällainen enemmän hauskanpitoon keskittyvä projekti. Kiertueen jälkeen kaikki katoavat omille teilleen, mitä tahansa haluavatkaan tehdä. Bruce ja John tekevät erästä toista projektia Las Vegasissa nimeltään ”Monster Circus”, he aloittavat siellä parin viikon päästä. Chuck keikkailee pian näyttelijä Billy Bob Thorntonin kanssa ja Alice Cooperkin rundailee pian. KISS painuu Etelä-Amerikkaan huhtikuussa joten sen turneen treenit alkavat minulla kohta.

KAF: Ja KISS menee myös studioon pian?

Eric: Jossain vaiheessa kyllä.

Bruce: Minulla on joitakin Grand Funk Railroad-vetoja myöskin, meillä on kaikilla jotakin tekemistä… Jos joku luulee että ESP on vakava projekti joka promoaisi jotakin julkaisujaan tai jotaikin sellaista, niin se ihminen on väärässä, tämä on vain hauskanpitoa. Edustamme bändejä joissa olemme olleet ja nautimme lavalla…

KAF: Onko kyseessä siis tietynlainen ”loma” muista hommista?

Bruce: Noh, onhan tämä työtä kuitenkin… Ei tämä ehkä niinkään lomaa varsinaisesti ole, kiertäminen osaa olla rankkaa. Yritämme vain nauttia soittamisesta ja esiintymisestä… Mutta tärkein asia on silti nähdä fanien reaktiot ja pitää suhdetta faneihimme yllä, onnistuuhan se erilailla kuin jos kiertäisi KISSin tai Alice Cooperin kanssa. Tiedätkö, nyt meillä on mahdollisuus tällaiseen intiimiin kontaktiin, rakennamme suhteen jota fanit eivät unohda, ja kun tulemme muutaman vuoden päästä takaisin, fanit ovat siellä odottamassa meitä. Se on tämän jutun pointti, muusikon täytyy rakentaa uskollinen ihailijakunta ja pitää heidät tyytyväisenä. Olemme todella onnekkaita että meillä on sellanen suhde faneihimme!

KAF: Vaikka ESP kuulostaakin hupiprojektilta, onko koskaan tullut mieleen äänittää omaa materiaalia?

Bruce: Siitä on puhuttu mutta vakavissaan sitä ei ole harkittu.

Eric: Joo, onhan siitä keskusteltu mutta sitten huomasimme että ESP on hyvä sellaisena kuin se on. On hyväksyttävä se mitä tämä bändi on ja mikä sen tarkoitus on. Soitamme vain silloin tällöin muutamia keikkoja, pelkkää hauskanpitoa ilman mitään paineita.

Bruce: Ja olemmehan äänitelleet yhdessä monia kertoja, joten ei meidän oikein tarvitse nauhoittaa mitään yhdessä nyt. Ja onhan meiltä tullut julkaisuja, live-dvd, joka myytiin jo loppuun jos totta puhutaan, tuotteemme myyvät todella hyvin.

Eric: Meiltä loppui itse asiassa lähes kaikki oheistuotteet ennen kuin edes pääsimme Suomeen.

Bruce: Mutta on meillä esimerkiksi joitakin hienoja valokuvia myynnissä…

Eric: Niinpäs onkin, pistimme myyntiin myös signeerattuja kuvia koska tiesimme ettei kaikkia halukkaita voi ottaa mukaan nimmarinjakosessioon, emme ehdi mitenkään, joten ihmiset voivat ostaa valmiiksi nimmaroituja tuotteita myös. Kirjoittelimme kasan nimmareita juuri äsken koska halusimme että kaikilla on mahdollisuus saada nimmari muodossa tai toisessa.

Bruce: Tiesimme ettemme voi tehdä meet&greetiä tai nimmarinjakotilaisuutta 700 ihmiselle…

Eric: Emmekä voi tehdä kaikkia tyytyväisiksi mutta me yritämme!

KAF: Onko nyt tai joskus aiemmin ollut turhauttavaa koska mitä tahansa teettekin, ihmiset aina muistavat ensimmäisenä KISS-yhteyden ja liittävät työnne aina ensin KISSiin?

Eric: Eipä juuri, en näe sitä niinkään turhauttavana… Minullahan on käynyt uskomaton tuuri! Uskon että asiat oppii näkemään eri valossa, tosin, ehkä joskus minusta tuntui turhauttavalta mutta opin ymmärtämään että riittää jos elantonsa pystyy repimään musiikkibisneksestä, se itsessään on jo saavutus! Muusikot saisivat olla onnellisia että ylipäätään voivat levyttää tai keikkailla, saati sitten jos on saanut olla KISSin kaltaisessa bändissä jolla on uskomaton historia, ja mikä vielä tärkeämpää: fanaattiset ihailijat! Ei toista sellaista bändiä ole olemassakaan. Ei ole olemassa mitään Alice Cooper-expoja tai mitään sellaista, ehkä joskus jotain pieniä Iron Maiden- tai Queen-juttuja…

Bruce: Ainoa bändi johon KISSiä voi verrata, on The Beatles, jos siis mietitään faneja tai näitä expoja… Ei KISS-yhteydessä ole mitään vikaa, me molemmat kuitenkin olimme korvaavia jäseniä. Minäkin selvisin kaikki nämä vuodet vaikka ilman KISSiä, ymmärrätkö? Eric tietenkin edelleen soittaa bändissä, keikkailee suurissa halleissa, saa uusia faneja… Pointti on se, että bändin nimen tuntee kaikki! Sen kaiken lisäksi uusi sukupolvi kasvaa ja näkee meidät katsoessaan Unpluggedia tai Kissologya vaikka he eivät olleet edes syntyneet kun minä olin bändissä!

Eric: Näittehän tekin viime vuonna miten paljon nuoria oli KISS-keikoilla? Se oli uskomatonta! Gene ja Paul sekä varsinkin managerimme Doc McGhee olivat ihmeissään kun keikoilla oli niin valtavasti nuoria faneja! He arvelivat ettei sama toistuisi Amerikassa, mutta on käsittämätöntä miten paljon KISSillä on nuoria faneja Euroopassa! Luulen että Guitar Heroa ja Rock Bandia on kiittäminen siitä myöskin…

Bruce: Vanhempi rock on tullut uudestaan muotiin ja KISS on nostalginen bändi… Yksi asia josta olen todella, todella, iloinen on se että vaikka bändi sivuutti koko 83-95 ajan, kun maskit palasivat KISSiin, niin hurjasti myyneiden Kissologyjen myötä koko pitkä historia on nyt edustettuna. Sain vihdoinkin julkaistua niissä materiaalia jonka aina toivoin ihmisten näkevän. Joten fani joka tahtoo kokea nuo ajat, voivat elää niitä uudelleen Kissologyjen muodossa! Monen nykyajan rock-muusikon ensimmäinen KISS-keikka oli aikana jolloin Eric Carr ja minä olimme KISSissä…

KAF: Tuntuuko joskus pahalta kun KISS aliarvioi ja vähättelee bändin 80-lukua?

Bruce: Maskit ovat niin suuri osa KISSiä, niin valtava osa bändin imagoa, että luulen Genen ja Paulin tajuavan että suurimmat tulot saadaan maskien kautta. Tosin, arvelen että jostakin kasarimateriaalista he ovat ylpeitä, mutta osa on sellaista jonka he haluaisivat unohtaa… Asylumin kannen rumuus tai esimerkiksi se miten paljon Paul vihaa Carnival of soulsia… Totuus on että minä ymmärrän miksi he tekevät niin joten en ota sitä henkilökohtaisena loukkauksensa. Kasarin vähättely ei tarkoita etteikö bändi olisi ollut silloin hyvä, vaan sitä että maskiaikainen bändi oli parempi. Onneksi onnistuimme tekemään pari loistavaa levyä, Revenge ja MTV Unplugged, nuo levyt säilyttävät tasonsa fanien keskuudessa maskilevyjen tapaan! Nuo levyt kuitenkin tehtiin ilman maskeja ja ilman Aceä ja Peteriä…

Eric: MTV Unplugged oli tosiaan loistava, simppeli, musikaalinen levy ilman mitään temppuja.

KAF: Ja monen fanin mielestä bändin paras tekele.

Eric: Se on yksi minunkin suosikeista! Mutta täytyy muistaa mistä KISS on syntynyt, neljä originaalijäsentä maskeissa. Emmekä olisi tässäkään haastattelussa ilman heitä ja maskeja. Vaikka bändissä onkin ollut taitavampia soittajia vuosien varrella niin silti alkuperäiselle miehistölle on nostettava hattua ja sille työlle jonka he aikoinaan tekivät. Me muut haluamme aina muistuttaa faneja että alkuperäinen bändi teki tämän kaiken mahdolliseksi.

Bruce: Tai noh, luulen että Vinnie Vincent ei varmaankaan halua muistuttaa… Me muut haluamme!

KAF: Tiesikö teistä kukaan miten valtavan suosittu KISS oli esim. Skandinaviassa 80-luvulla?

Bruce: Ei välttämättä mutta en ihmettele jos olimme! Muistan että olimme suositumpia Euroopassa kuin Amerikassa, mutta Genen ja Paulin päähuomio oli aina ensin Amerikan markkinoissa.

Eric: Mutta täytyy muistaa että jotkut artistit ovat suosittuja täällä mutta Amerikassa he eivät ole mitään. Muistan kun soitin Gary Mooren kanssa Ruotsissa 1987, suosio oli uskomaton! Muistan kun myimme stadionin loppuun nopeammin kuin Prince tai Genesis! Mutta noin kävi vain ja ainoastaan Skandinavian alueella…

Bruce: Musiikkimarkkinat ovat globaalit nykyisin, jos kehität hyvä tuotteen, voit myydä sen todennäköisesti maailmanlaajuisesti, 25 vuotta sitten tuollainen oli todella vaikeaa. Nykyisin asiat ovat helpompia, maailmanlaajuisia, mahtava juttu! En halua olla kotona kaiken aikaa, Eric oli viime vuodesta kotona ehkä kaksi kuukautta, se on hienoa kun saa tehdä rakastamaansa työtä maailmanlaajuisesti! Onhan siinä tosin paljon matkustamista, käsittämätöntä miten monta kertaa Eric esimerkiksi oli rapakon takana viime vuonna.

Eric: Kävin Euroopassa kolmeen otteeseen…

Bruce: Minäkin menen pian Australiaan tekemään kitaraklinikoita, en usko että voisin tehdä samanlaisia Amerikassa koska näistä näyttää tulevat todella suosittuja. ESP todennäköisesti keikkailee Etelä-Amerikassa asti ensi vuonna, markkinat ovat maailmanlaajuiset nykyään.

Eric: Australia ja Eurooppa on koluttu nyt muutamaan kertaan…

KAF: Bruce, ”I walk alone” oli ensimmäinen kerta kun fanit saivat kuulla sinun laulavan. Oliko sinun suunniteltu laulavan mitään ennen tuota hetkeä?

Bruce: Ei minulla ollut mitään hinkua laulaa, tuokin tapahtui niin oudon kaavan kautta. Gene ja Paul ovat uskomattomia laulajia, en kokenut itseäni laulajaksi, vaan kitaristiksi. Duunailin I walk alone-biisin demoa ja Toby Wright tarkasteli biisin outoja sanoituksia ja ehdotti että minä kokeilisin laulaa sitä. Gene ja Paul antoivat minun laulaa sen… Sanoituksethan osoittautuivat varsinaiseksi enneuneksi Reunionia ajatellen. Tuo laulukokemus antoi minulle lisää itseluottamusta sooloprojektejani silmälläpitäen, Audiodog ja myöhemmin Transformer. Uudella levylläni laulan tosin vain kolme tai neljä biisiä, loput hoitaa mm. Gene, Tobias Sammet, joka onkin varmaan uuden levyn paras laulaja Genen jälkeen, jos siis tykkää Genestä… Corabi laulaa myös, hän todella diggasi siitä mitä saimme aikaan… En halua olla keulakuva tai laulaja koska en todellakaan ole. Mutta tiedän että fanit arvostivat sitä että ilmaisin itseäni myös laulaen…

KAF: Ja olihan I walk alone todella historiallinen hetki.

Bruce: Toki, se oli myös hupia.

KAF: Teillä molemmilla on pitkä ura musiikkimaailmassa, onko jokin projekti, albumi tai kiertue jonka muistaa paremmin kuin muut?

Eric: Minulle ainakin viime vuoden KISS-keikat olivat yksi huippuhetkistä, jotkut niistä keikoista oli suorastaan seuper-uskomattomia vetoja! Etenkin täällä Skandinaviassa jossa fanit ovat niin hysteerisiä! Toinen arvokas muisto on kun sain soittaa Queenin Brian Mayn soolorundilla. Se oli minulle tärkeää koska olen Queen-fani ja May on suosikkikitaristejani, lisäksi Brian osoittautui äärimmäisen mukavaksi hepuksi. Olin todella onnellinen siitä kokemuksesta, siitä jäi mahtavat muistot. Sen aikaisissa kuvissakin näytän yllättävän terveeltä! Nautin siitä meiningistä. Rahan, keikkailun ja muun lisäksi tästä työstä nauttiminen on tärkeää. Gary Mooren kelkassa opin alasta myös paljon, vaikka se olikin tiukkaa duunia, kehityin muusikkona valtavasti, se oli kuin koulussa.

Bruce: Minä taas pääsin soittamaan Roger Daltreyn kitaristina Rock And Roll Fantasy Campin avulla, lisäksi sain jammailla Creamin biisejä Jack Brucen kanssa sekä revitellä Bad Companyn rumpalin vierellä! Ennen KISSiä sain kokea mielettömiä keikkoja Meat Loafin kanssa, Saturday Night Live ollen yksi niistä… Huippuhetkiä on läpi uran, Ericillä ja minulla on ollut onni työskennellä monien huippujen kanssa.

Haastattelijat: Matti Martikainen & Samuli Väänänen

Vapaa suomennos: Matti Martikainen