Paul Stanley-haastattelu 2006

PAUL STANLEY, Live To Win

KNAC.com

Hän on täydellinen rock n’ roll-nokkamies ja itsensä mukaan koko KISS-laivan hiljainen kapteeni, joka on pitänyt KISSin poissa vaarallisilta vesiltä. Nyt, 33 KISS-vuoden jälkeen, Stanley tuntee että hän ja KISS ovat viimein siinä pisteessä että on aika tehdä omaa musiikkia ja vaihteeksi tehdä sitä mitä itse todella haluaa.

Tiistaina, lokakuun 24. 2006 Stanleyn ensimmäinen soololevy sitten vuoden 1978 tulee myyntiin, jonka jälkeen starttaa paljon odotettu kiertue. Tässä Philthy Philin keskustelu American Rock Iconin kanssa:

PP: Hei Paul. Mitenkäs perhe jaksaa?

PS: Kaikki voivat hyvin. Minulla on 5-viikkoinen pikkuinen kotona jolla vaikuttaa olevan isänsä keuhkot. Lisäksi 12-vuotias joka on kitaransoitollaan pyyhkimässä isänsä taidoilla lattiaa. Joten, hienosti menee.

PP: Perintö jatkuu.

PS: Niin, no juu, se on geeneissä. Minkäs teet?

PP: Missä olet tänään?

PS: Olen itse asiassa yhä Los Angelesissa valmistautumassa treeneihin. Olemme harjoitelleet bändin kanssa suunnilleen 6 tuntia päivässä, ja pakko sanoa että kuulostaa helvetin hyvältä nyt. Siis oikeasti, hämmästyttävän hyvältä. Kaikki jotka ovat pyörähtäneet paikalla vaikuttavat olevan samaa mieltä, joten meillä on kivaa.

PP: Hyviä uutisia siis. Viimeksi kun puhuimme, olit Torontossa tekemässä Broadway-tyyppistä musikaalia.

PS: Joo, olin mukana Phantom Of The Operassa. Se pyöri Torontossa 10 vuotta ja minä vedin viimeiset 6 kuukautta, 8 esitystä viikossa ja sain kunnian lopettaa koko homman.

PP: Onko Broadway-kärpänen nyt saatu vaimennettua vai aiotko tehdä paluun tuolle areenalle vielä?

PS: Ei hemmetissä, pakko päästä tekemään lisää musikaaleja vielä. Se on todella kurinalaista puuhaa ja pidän siitä todella. Se on todellista elävää viihdettä, ja teatterissa on se jokin, huomaat heti jos olet paska tai et ole, koska tiedätkö, kun porukka nousee ylös eikä lähdekään ovia kohti, se tarkoittaa että olet saamassa raikuvat suosionosoitukset! Se on kyllä todella siistiä!

PP: Eräs pressitiedote muotoili asian näin: sinä olet KISSille sama kuin Paul McCartney Beatlesille. Vertailukohta lauluntekijänä on selkeä, mutta tarkoittaako tämä sinulle myös sitä, kuten McCartneylle, että olet vähiten ristiriitainen jäsen bändissä?

PS: Mielenkiintoista. Öö, tota, tiedätkö, en ikinä oikein ole hakenut kohua vain julkisuuden takia. Minä en varmasti aio olla julkisuudessa tekemässä kaikenlaista ”huomionarvoista” tai miksi sitä haluaakaan kutsua, niitä juttuja. Eli siinä mielessä todella imarteleva vertaus, mutta jos pääsisin edes kiillottamaan McCartneyn buutseja olisin ikionnellinen.

PP: On vaikea välttää kohua kun on jäsenenä KISSin kaltaisessa bändissä. Ironista kyllä, sinähän kuuntelit Beatlesia kun olit pikkupoika ja aloit rämpytellä kitaraa.

PS: Vertaus osuu siltä osin, että kyseessä on kaksi bändiä joissa on neljä persoonaa jotka ovat kaikki ikonisen statuksen omaavia henkilöitä joista jokaisella on omat faninsa. On paljon yhtyeitä jossa jäsenet eivät ole niinkään tunnistettavia, mutta väitän että voit ottaa kuvan KISSistä mukaasi melkein mihin tahansa maailman kolkkaan, eivätkä ihmiset sinänsä osaisi välttämättä sen kummemmin mitään kertoa asiasta, paitsi katsoa kuvaa ja sanoa: ”Tuo on KISS.” Tämän kaltaiset vertailut ovat mukavia kuulla, mutta kyllä oman nimen kuuleminen Beatlesin yhteydessä on minusta vähän liikaa.

PP: ”Live To Win” kuulostaa siltä kuin se olisi jonkun motto. Sinun, kenties?

PS: Kyllä vain. Se on tehnyt minusta sen mikä olen. Uskon siihen vilpittömästi, ja ihmiset saattavat sanoa tätä korniksi, mutta se on heidän ongelmansa. En yritä käännyttää ketään, mutta tosiasia on että uskon vakaasti siihen että ihminen voi itse asettaa omat päämääränsä eikä pidä antaa kenenkään puuttua asiaan tai asettua tielle. Jos pidät linjastasi kiinni, voitat vaikket menestyisikään. Tappiokin on silloin voitto, koska olet saavuttanut sen omilla ehdoillasi. Joten ”Elä voittaaksesi” ei tarkoita sitä että menestyisit koko ajan, se tarkoittaa sitä että voitat sillä ettet anna periksi. Mielestäni tämä asia puhuu omasta puolestaan, ja jos joku pitää tätä kornina niin … voi voi.

PP: Levy kertoo ilmeisesti tästä asiasta, onko mukana siis jonkinlaista omaelämäkerrallisuutta?

PS: Totta kai. Kirjoitan ihan samalla tavalla kuin useimmat muutkin ihmiset. Tekstit syntyvät omien kokemuksieni kautta, ja kirjoitanpa sitten ihmissuhteista tai omista mielipiteistäni, teksti on minun omaani. Yleisesti ottaenkin kirjoitan asioista jotka ovat lähellä sydäntäni.

PP: Kerro hieman ihmisistä jotka sait soittamaan tälle levylle.

PS: Olen hyvin onnekas. Yritin pitää matalaa profiilia, enkä halunnut levylle ihmisiä vain siksi että sillä olisi markkinointiarvoa. Toisin sanoen, en siksi että ihmiset haluaisivat albumin vain sen takia että ”se-ja-se” soittaa levyllä. Joten kaikki soittajat ovat vain ykkösluokan kavereita ja helvetin kovia soittajia. Yksi pääkitaristeista, Corky James, on soittanut mm. Avril Lavignen levyillä sekä ollut mukana tuotantotiimissä nimeltä The Matrix. Rumpali Victor Indrizzo soittaa Macy Grayn bändissä sekä Beckin ja Redd Crossin riveissä, sekä on ollut mukana Scott Weilandin projekteissa. Hän on todella tehnyt loistavaa materiaalia. John 5 tuli mukaan, hän soittaa Rob Zombien bändissä ja Marilyn Mansonissa. Mutta pääasiassa käytin vain ihmisiä joiden mukanaolo oli musikaalisesti perusteltua. Minulla oli hyvin selkeä visio siitä mitä halusin tehdä, eikä minulla ollut minkäänlaista tarvetta saada kenenkään omia tavoitteita mukaan eikä varsinkaan sotkea mitään primadonna-asennetta tähän. Kysymyksessä oli alusta lähtien nimen omaan minun levyni, ja totta puhuen, en antanut kenenkään kuulla sitä ennen kuin se oli valmis. Muiden mielipiteet eivät kiinnostaneet minua, kritiikki ei kiinnostanut, en halunnut kuunnella ehdotuksia, halusin tehdä oman levyn.

PP: Myös kaveri nimeltä Bruce Kulick, jota et maininnut, on aina tervetullut projekteihisi, hän ikään kuin liimaa palaset yhteen. Vai mitä olet mieltä?

PS: Juuri näin, Bruce oli loistava. Ehkä hieman yllättäen, olen erityisen tykästynyt Brucen basson soittoon. Levylle oli tulossa biisejä joihin ajattelin Brucen basson sopivan kuin nyrkki silmään ja näin kävikin. Kokemus oli erinomainen, koska jälleen ollaan saman asian äärellä, tein kaiken omalla tavallani. En halua mukaan muiden ideoita. Tämä on minun levyni. Samalla voin kerätä kaiken kunnian jos levy menestyy. Tai jos menestystä ei tulekaan, so what. Ei sekään haittaa.

PP: Kuitenkin teit yhteistyötä joidenkin biisintekijöiden kanssa, eikö?

PS: Kyllä, mutta minulla onkin aina ollut tapana tehdä niin. On olemassa muutama kaveri joita todella kunnioitan, ja ihailen heidän työtään. Filosofiani mukaan biisissä on muistettavia koukkuja ja hienoja melodioita. Minulle biisinteossa tämä on olennaista. Jos et voi soittaa sitä kitaralla ja saada sitä soundaamaan hyvin, biisi ei ole hyvä. Kyse ei ole tuotannosta tai siitä mitä biisiin lisätään, se on vain kuorrutusta. Joten biisintekijät joiden kanssa työskentelen, ovat ihmisiä jotka jakavat kanssani tämän saman näkökulman. Eli kysymys todella on viime kädessä hyvästä biisistä.

PP: Kosiskeleeko levy KISSin yleisöä, vai onko levy tehty kenties hieman laajemmalle kuulijakunnalle?

PS: Ei hajuakaan. Levy on tehty minua varten. Kuvittelisin, että koska pidän levystä itse, löytyy myös muita ihmisiä jotka pitävät siitä. Sitä tosiasiaa ei voi paeta, että koska laulan suurimman osan KISSin biiseistä, aika moni kuulee tutun äänen levyllä. Mukana on biisejä jotka voisivat olla KISS-biisejä, vaikkakin me soittaisimme ne kyllä aivan eri tavalla. Onko mukana siis KISS-yhteys joka auttaa levyä? Varmasti. Mutta en usko että jonkun pitäisi välttämättä pitää KISSistä että pitäisi Live To Winistä.

PP: Tämä on ainoa soololevysi sitten vuoden 1978 KISS-soolon, eikö? Miksi niin pitkä odotus?

PS: Joo, hyvä kysymys. Tiedätkö, kaikilla oli aina jotain sivuprojekteja joiden perässä piti juosta… Minusta KISS tarvitsi myös aina huomiota, ja jos kaikki juoksevat muilla asioilla, kuka pitää huolen bändistä? Aika ajoin bändi oli mielestäni vaarassa, ja jonkun piti jäädä äyskäröimään vettä uppoavasta laivasta. Muuten m/s KISS olisi saattanut hyvinkin painua syvyyksiin. Tästä syystä otin asiasta vastuuta ja vihdoin näen, että bändi on kehittynyt pisteeseen jossa yhtye on yhtenäinen, vakaalla pohjalla ja voi tehdä mitä tahansa. Nyt ajattelin että vihdoin on minun vuoroni ja aika on tullut myös minun päästä tekemään levy. Seuraavan levyn tekoon ei tule menemään 28 vuotta. Muuten seuraavan levyn nimeksi ei voisikaan tulla ”Live To Win” vaan ennemminkin ”Hope To Live” (naurua).

PP: Sanoit että olette harjoitelleet paljon, kerrotko vähän kiertuesuunnitelmistasi?

PS: Eka show räjähtää käyntiin 21.10.2006 (Sama päivä kuin KISS Army Finlandin levynjulkaisukarkelot!! -Ville) ja toistaiseksi kalenterissa on 18 keikkaa. Sen jälkeen luultavasti menen kotiin ja arvioin uudelleen mitä haluan tehdä. Luultavasti teemme lisää keikkoja. Minulla on uskomaton bändi, house band tv-ohjelmasta ”Rock Star” joka riippumatta siitä pidätkö ohjelmasta vai et on yksinään pätevä syy katsoa ohjelmaa. Biisit ulottuvat ensimmäisen soolon biiseistä KISS klassikoihin, sekä joihinkin KISS-biiseihin joita ei ole ikipäivänä soitettu livenä. Totta kai biisejä kuullaan myös Live To Winiltä, se on selvä. Hyvin ”täysi” iltapuhde tiedossa siis.

PP: Ensimmäinen soolokiertue myöskin sitten vuoden 1989?

PS: Jep, silloin tehtiin nopea sooloturnee KISS-kiertueen jälkeen. Rakastan soittamista. Selvästikin ihmiset haluavat nähdä tämän, koska liput on myyty periaattessa loppuun sitä tahtia kun niitä on tullut myyntiin. Tämä nostaa riman erittäin korkealle, koska tunnen kovasti vastuuta siitä että nämä ihmiset tuntevat saavansa kokea jotain todella ainutlaatuista. Joten… toistaiseksi kaikki reilassa.

PP: Kuinka vaikea sinun on pitää itsesi erossa KISSin…sanotaanko.. no en tiedä miten tämän paremmin sanoisin: KISSin teollisesta puolesta, muokata oma paikkasi musiikkibisneksessä?

PS: Minulla on aina ollut persoona sekä bändissä että sen ulkopuolella. Se on jatkunut tähän päivään asti ja jatkuu edelleen. Koen yhä olevani tärkeä jäsen bändissä, mutta tiedän mihin raja pitää vetää ja että elämä jatkuu myös KISSin ulkopuolella, joten asia ei ole minulle ongelma.

PP: 80-luvulla olit tuottaa levyt Guns’N Rosesille ja Poisonille, mutta tätä ei koskaan tapahtunut. Miksi?

PS: Siihen vaikutti monta asiaa. Politiikka, henkilökemiat joidenkin asiaan liittyneiden ihmisten kanssa, mutta kaikilla on mennyt hyvin ja olen onnellinen heidän kaikkien puolestaan. On mahtavaa nähdä ihmisten menstyvän ja on toki kivaa olla mukana siinä menestyksessä, mutta kun se ei vain onnistu niin ei se mikään maailmanloppu ole. Kaikki ovat menestyneet ihan kivasti minun kanssani ja ilman minua.

PP: Gene on ollut paljon tuottajana.. haluaisitko sinä tehdä myös tällaista työtä?

PS: Minä olen aika selektiivinen sen suhteen miten käytän aikaani. Tuottaminen vain tuottamisen takia ei kiinnosta minua yhtään. Jos kulutan johonkin aikaa, sen täytyy olla mielestäni sen arvoista että voin uhrata sen puolesta jotain muuta. Jos oikeanlainen projekti tulee eteen niin miksei tietysti se voisi olla mahdollista. Mutta moni ihminen haluaa näyttää kiireiseltä vaikkei kiire johda heitä mihikään. Vähän niin kuin kuntopyörällä, poljet niin perkeleesti mutta et pääse mihinkään. En halua tässä verrata itseäni Geneen, ajatus on vain se että valitsen tosi tarkkaan mitä haluan tehdä, ja päivässä on vain tietty määrä tunteja. Jos teet yhtä, tarkoittaa ettet tee jotain toista.

PP: Genestä puheen ollen.. tiedän että hänen täytyy olla sinulle kuin veli…mutta hän ei edes peittele asiaa enää. Härski asenne.. luuletko että se auttaa vai vahingoittaa KISSiä? Ja omia ponnistelujasi artistina?

PS: En usko että siitä on hyötyä. Mutta tiedätkö, hänellä on tietysti oikeus sanoa mitä haluaa. Emme ole aina samaa mieltä asioista, ja mielestäni on joitain asioita joita Gene tekee jotka eivät heijastu positiivisella tavalla bändiin. Toisaalta – elämä on. On tärkeää tajuta, ettei kitisevä ratas välttämättä aina tarvitse öljyä. Toisin sanoen, tyyppi joka on kaikkein äänekkäin ei välttämättä edusta aina bändin näkemystä tai bändin asiaa. Minusta Gene sanoo usein asioita saadakseen aikaan reaktioita ihmisissä ja lisää palstatilaa, mutta se on ihan ok. Se ei kuitenkaan tee välttämättä asioista yhtään sen enempää ”oikeita”.

PP: Tekeekö KISS vielä levyn?

PS: Se on mahdollista. KISSin kanssa on vain se ongelma, että biisit jotka ovat klassikoita eivät ole enää vain musiikkia. Ne ovat ikäänkuin välähdyksiä jokaisen elämästä. Ihmiset muistavat mitä tekivät kun kuulivat jonkun tietyn biisin jne. He muistavat kenen kanssa olivat, kenen kanssa nussivat tai mitä tahansa tekivätkään, joten laulut ovat paljon suurempia kuin vain soitettavia biisejä. Ongelma on se, että mitä tahansa KISS enää levyttääkään, mikään ei enää yllä tuolle tasolle. Ei siksi etteivätkö biisit olisi ihan yhtä hyviä, vaan siksi että niiltä puuttuu historia. Jos menet vaikka Rolling Stonesin konserttiin niin jos ollaan ihan rehellisiä niin sitä ikään kuin ”sietää” uusia biisejä, mutta ei siellä niitä olla kuulemassa. Sitä vain odottaa Brown Sugaria tai Honky Tonk Womania. Kyse on siitä oletko valmis hyväksymään tämän. Jotkut bändit haluavat jatkaa uuden musiikin parissa pelkän luovuuden takia. Kunnioitan sitä. En vain tiedä haluanko nähdä kaikkea sitä vaivaa kuullakseni ihmisten sanovan: ”Joo, ihan kiva. Soittakaa Love Gun.” (nauraa) Joten jos tästä nyt vielä jotain tulee niin minä haluan kontrolloida sitä. En halua tehdä mitään kompromisseja enkä pilata levyä millään ”kiintiöllä” jokaisen biiseistä. Tällä hetkellä, juuri nyt, haluaisin itse olla ohjaamassa jos tällainen projekti vielä tulee eteen.

PP: 33 KISS-vuoden jälkeen olet kyllä ansainnut sen. Kun katsotaan ajassa taaksepäin, onko loppujen lopuksi kovinkaan vaikeaa nähdä KISS 50-vuotis kiertueella 17 vuoden päästä?

PS: Kaikki on mahdollista. Olemme tuntemattomilla vesillä. Mitä KISSin kanssa tapahtuu on täysin arvailujen varassa. Kaikki on mahdollista. Kaikkein hienointa KISSissä onkin etten enää koskaan sano ei koskaan.