KISS Online

 

 

Uutisarkisto:

takaisin...

2.2.2006 -Modern Drummerissa on juttua Eric Singeristä. Mies kertoo mm. suhteestaan rahaan ja musiikkibisnekseen, sekä ammattimuusikkona soittamisen taloudellisista aspekteista. Eric myös kertoo kuinka hänen on onnistunut pysyä arvostettuna ja kysyttynä rumpalina/artistina. "Kaikkein vaikein asia niellä on ollut se, että musiikkiteollisuudessa kyse on aina ensisijaisesti rahasta, ei ystävyydestä. Useimmiten kun bändi kertoo musiikillisista tai henkilökohtaisista erimielisyyksistä, kysymys on ennemminkin rahasta."

"Lähden bändiin mukaan ja annan heille mitä he haluavat. Olen aina tuonut mukanani ripauksen ammattimaisuutta. Kyse ei ole aina pelkästään komppaamisesta tai tahdin pitämisestä. Mukana on myös jokapäiväinen arkinen valmistelutyö, sekä tien päällä selviäminen niin, että on aina valmis soittamaan. On tärkeää olla nopea oppimaan, olemaan paikalla ajoissa, sekä olla kaikessa ammattilainen. Hyvien fibojen tuominen mukana on myös tärkeää."
Eric kertoo myös Peter Crissin legendaarisen kissamies-maskin omaksumisesta : "Tunsin erittäin ristiriitaisia tunteita. Mutta saan tästä elantoni. On ajateltava että tämä on vain keikka josta on tiettyjä etuja, sekä saa mukavan liksan. Ajattelen vain, että tämä on minun ammattini, jos minä en tee sitä, joku muu tekee."

Lue lisää täältä...

1.2.2006 -Laulaja Janne Mellinin täälläkin jo aiemmin uutisoitu single "Tiedän Liikaa" julkaistaan virallisesti 15.2.2006. "Tiedän Liikaa" on suomennettu versio KISSin kappaleesta Sure Know Something, ja kuulostaa kerrassaan upealta. Janne on lupautunut lähettämään Armylle nimmaroidun ennakkomaistiaiskappaleen singlestään, joka sitten pienimuotoisen tietokilpailun jälkeen (löytyy lähipäivinä foorumilta) arvotaan oikein vastanneiden kesken. Biisi on säilyttänyt hienosti alkuperäiskappaleen tunnelman, tuoden siihen kuitenkin upeilla soundeillaan hienostuneita ja persoonallisia vivahteita Janne Mellinin tyyliin. Stay tuned!!!

 

1.2.2006 -Legendaarinen Lökömentti.com on julkaissut sivuillaan Manitou-nimisen karhulalaisen bändin haastattelun. Manitouhan julkaisee piakkoin toisen pitkäsoittonsa, ja tämän tiimoilta juttelivat Karhulan Sam's Pubissa erinäisiä kummallisuuksia. Kuriositeettina mainittakoon, että bändin laulaja Markku Pihlaja on luvannut ottaa selän kokoisen KISS-tatuoinnin jos joskus elättää itsensä Manitoulla. Eiköhän laiteta Manne tilille lupauksistaan, ja ostetaan levyä niin perkeleesti (laatubändi se Manitou on muutenkin)! Lue haastattelu kokonaisuudessaan täältä!

 

31.1.2006 -Anthraxin Joey Belladonna juttelee KISSistä uudessa Talking Metal podcastissa. Haastattelussa Belladonna kertoo Anthraxin suhteesta KISSiin, Gene Simmonsiin ja Eric Carriin, sekä kertoo taustoja Anthraxin levyttämistä KISS-covereista. Anthraxin ja KISSin kaikki muistavat tietysti myös kiertäneen yhdessä, tästäkin saamme Joeylta hienoja kommentteja. 7 minuuttisen haastiksen voit kuunnella täällä. (right-click + save, on mp3:sena)

 

28.1.2006 -Gene Simmonsille saatiin "oma" postimerkki. Merkki on osa Sealed With A Kiss-kampanjaa USA:ssa, lisätietoja saat täältä. Taitaa olla ensimmäinen tuote kautta aikojen, joka on sekä halpa että sisältää Genen nimikirjoituksen...

b

 

28.1.2006 -Gene Simmons on kiinnostunut katedraalin raunioiden ostamisesta, kertoo IC Coventry. Katedraali sijaitsee Coventryssa, Englannissa, ja raunioitui toisen maailmansodan pommituksissa. Ollessaan tauolla tv-sarjansa Rock Star kuvauksista, Gene huomasi katedraalin ja kysyi välittömästi olisiko se myytävänä. Katedraalia ei tietenkään myydä. Koko jutun löydät täältä.

 

27.1.2006 -Legs Diamond oli vähän aikaa sitten Rock n' Roll Universen haastattelussa, ja puhetta riitti mm. bändin suhteesta KISSiin. Katsotaanpa:

RNRU:Alkuvuosinaan bändi nautti Gene Simmonsin suojelusta, joka johti lopulta siihen että Legs Diamond oli KISSin lämppärinä useita kertoja '76 Rock And Roll Over-kiertueella. Tästä sai alkunsa levydiili Mercury Recordsin kanssa.

Kitaristi Roger Romeo: "Öö... itse asiassa kyllä ja ei. Gene ja Mercury olivat vähän eri asia. Itse asiassa homma meni niin, että Michael Diamond -joka oli siis alkuperäinen basistimme- oli kaikkien aikojen taitavin tuntemani henkilö kyypparoimaan itsensä bileisiin ja backstageille. Me ajauduimme erään KISS-konsertin backstagelle ja tapasimme Gene Simmonsin. Siis minä, Jeff Poole ja Michael Diamond."

RNRU: KISS olisi halunnut aikanaan levyttää kappaleenne Satin Peacock, mutta ette antaneet lupaa. Kaduttaako?

Roger Romeo: "No joo, valitettavasti. Todellakin kadumme sitä yhä. (Naurua) Itse asiassa KISSin kanssa kävi niin, että Gene Simmons olisi halunnut ryhtyä tuottajaksemme, ja tästä syystä teimme heidän kanssaan muutaman keikan. Emme olleet vielä saaneet kunnollista manageria, ja Gene halusi meidät KISSin yhtiön, ATI:n suojiin New Yorkiin. Päätimme kuitenkin liittyä Detroitilaisen DMA:n kaartiin koska halusimme Ted Nugentin kanssa keikoille. Kuitenkin, olisi ehkä kannattanut valita KISS. Mutta hei - näin kävi!."

RNRU: Kiersitte tuohon aikaan monien bändien, mm. Styxin, Sammy Hagarin, Alice Cooperin ja Ted Nugentin kanssa - vain muutamia mainitakseni. Mikä oli kaikkein muistorikkain tapahtuma näistä?

Rumpali Jeff Poole: "Vaikea sanoa. Yksi henkilökohtaisesti tärkeä muisto oli, kun lämppäsimme KISSiä ja kävelimme lavalle johtavassa tunnelissa. Tunsimme siis Gene Simmonsin entuudestaan. Ystävystyimme, ja puhuimme niitä näitä. Lopulta päädyimme soittamaan heidän kanssaan, ja muistan kuinka Gene käveli samassa tunnelissa. Se oli kuin se kokismainos jossa pikkupoika ojentaa kokiksen futaajalle. Hän katsoi minuun ja sanoi: 'Tiesin aina että tulette pääsemään pitkälle.' En unohda sitä koskaan. Se oli sellainen tähtihetki."

 

27.1.2006 -Japanin KISS Expon ohjelma on varmistumassa. 25.-26.2. järjestettävä tapahtuma on saanut houkuteltua muutamia varsin nimekkäitä vieraita, joukossaan mm. Bruce & Bob Kulick sekä Eric Singer. Ja kutsuvat Mini-Expoksi! Ehkä jonain päivänä meilläkin taas...

e

 

26.1.2006 -Michiganilainen paikalliskanava LTVnews kertoo että KISS soittaisi paikallisella kasinolla erikoiskeikan. Paikka on nimeltään Sault Sainte Marie. Keikkaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu, mutta mielenkiintoiseksi homman tekee se, että paikalliset mainostavat tapahtumaan osallistuvan "80-luvun kokoonpanon!" LTVnewsin mukaan tämä olisi kyseisen kokoonpanon kiertueen aloituspaikka. Kuulostaa uskomattomalta, mutta silti on jännää nähdä mihin tämä käänne johtaa... vai johtaako mihinkään (pakko olla skeptinen, sorry). Tapahtuman 10,000 lippua tullevat myyntiin ensi viikosta.

(Lähde: KissArmySweden.com)

 

25.1.2006 -Ystävämme Ruotsin KISS Armysta tietävät kertoa huhuja, että Paul Stanley suunnittelisi soololevynsä julkaisemista netissä, koska ei ole saanut haluamaansa sopimusta perinteisiltä levy-yhtiöiltä. Kyseessä on huhu, mutta kukapa tietää?!

 

25.1.2006 -Good Times-lehti on laittanut kanteensa KISSin kuvan, ja julkaisee samalla artikkelin nimeltä KISS Continues To Rock The Nation. Käykääpä vilkaisemassa!

f

 

24.1.2006 -Acen uusi livekokoelma julkaistu... Ostakoon ken tahtoo! Julkaisupäivä Euroopassa on vasta 13.3. mutta etsivä löytää netistä, jos levyn haluaa.

 

23.1.2006 -Riikosen Tommi Mykisstyksestä lähetti meille kuvia KISSin Oulun keikalta vuodelta 1983. Käykääpä Photo Galleryssa katsastamassa.

 

23.1.2006 -Gene Simmons ja poikansa Nick olivat huomion keskipisteenä NAMM-messuilla USA:ssa. Simmonsit kävivät juttelemassa Eric Singerin kanssa, joka oli paikalla Zildjianin pisteessä jakamassa nimmareita. Mukana oli myös tulevan tosi-tv-sarja "Family Jewelsin" kuvausryhmä. Gene ja Nick myös jammailivat yhdessä, tästä näet pätkää Genestä soittamassa rumpuja, ja tästä kuvaa Genen ja Nickin tsembaloista.

dc

 

3.1.20062 -Gene Simmons vieraili ristiriitaisia tunteita herättäneessä "Bodies... The Exhibition"-näyttelyssä New Yorkissa tammikuun 13. päivänä. Taiteen ystäväksi itseään tituleeraava Simmons poseeraa kuvissa ruumiiden kanssa. Gettyimagesilta voit katsoa lisää kuvia. Tässä pieni maistiainen, ja samalla kiva pähkinä purtavaksi - etsi kuvasta kolme mulkkua...

a

 

22.1.2006 -Eric Singer kertoo sivuillaan Eric-Singer.com hiljattain ilmestyneestä Frank Marino-tribuuttilevystä seuraavaa: "Levy 'Second Hand Smoke' on nyt saatavilla. Olin teininä innokas Mahogany Rush & Frank Marino-fani. Näin heidät jopa neljä kertaa livenä '70-luvulla. Frank oli kovasti Jimi Hendrixin tyyppinen soittaja, mutta hänen soitossaan oli kuultavissa myös paljon jazz-vivahteita. Soitan rumpuja kahdella raidalla tässä tribuuttiprojektissa. Biisit ovat 'Dragonfly' jossa Karl Cochran soittaa kitaraa, bassoa + hoitaa laulut, sekä 'Try For Freedom' johon kitarat vetäisee Ronnie Montrose ja Ricky Phillips laulaa ja soittaa bassoa. Levyltä löytyy myös muita huippubiisejä ja -artisteja. Ottakaa kuunteluun! Osoite on www.wildmess.com !! Eric"

21.1.2006 -Aikaisemmin uutisoitu Eddie Trunkin radiokanavan KISSmas-jouluspesiaali on pian kuunneltavissa netissä. Ohjelman vieraanahan oli itse Ace Frehley! 23. joulukuuta eetteriin putkahtanut ohjelma julkaistaan kuudessa osassa. Ensimmäisen osan kuulet täältä, loput kuusi julkaistaan piakkoin. Huomatkaa, että sivu on välillä nurin korkeiden kävijämäärien takia. Sitkeä pommitus kyllä palkitaan!

 

21.1.2006 -Golffari John Dalylla on oma ohjelma Golf Channelilla, ja hän teki hiljattain pienen turneen shownsa promotoimiseksi, kertoo KissAsylum. Ensimmäinen pysähdys Los Angelesissa oli Sunset Boulevardin Tribune Studioilla. Ennen ESPN-kanavalle antamaansa haastattelua Daly liittyi Gene Simmonsin seuraan, tekemään haastatteluohjelmaa nimeltä "Hook-up," jossa julkkikset haastattelevat toisiaan. Tällä kertaa Simmons oli haastattelija. Miehet eivät olleet tavanneet aikaisemmin, mutta Daly omistaa Paul Stanleyn signeeraaman kitaran!

20-minuuttista sessiota voi KissAsylumin mukaan kuvata yhdellä adjektiivilla: surrealistinen. Aiheet sinkoilivat golfin ulkopuolelle, avioliittoon, seksiin, sekä miesten ja naisten rooleihin. Daly on ollut naimisissa neljä kertaa, Simmons ei kertaakaan. "Olen ollut onnellisesti naimaton saman naisen kanssa 22 vuotta," laukoo Gene. Nämä kaksi vuosikymmentä eivät sisällä välttämättä monogamiaa, ja Simmons kertoo Dalylle kaikki tutut syynsä miksi näin on... Kun Simmons saapuu huoneeseen, hän ottaa tilan haltuun klassisen rocktähden tavoi. Nähdessään viehättävän pr-naisen, joka kuuluu siis John Dalyn seurueeseen, Gene sanoo itsevarmana ja lipevänä: "Hello. I like girls."

 

f
John Daly

 

21.1.2006 -Ja nyt kun kerran päästiin vauhtiin, niin esitelläänpä vielä Vinnie Vincentinkin kalustoa. Jackson on tehnyt Vinnielle oman malliston, josta esimerkkejä seuraavassa:

bc

a

 

20.1.2006 -Paul Stanley puolestaan vaihtaa merkkiä samaan tahtiin kalsareidensa kanssa (hyi?), nykyäänhän Silvertonella on kunnia olla Starchildin kitaratoimittaja. Täältä pääset tutustumaan mallistoon tarkemmin. Kauniita ovat!

hdc

 

20.1.2006 -Kuten kaikki tietävät, Gibson valmistaa Ace Frehley Signature -Les Paulia tehtaallaan. Jos yksityiskohdat ovat kuitenkin syystä tai toisesta jääneet pimentoon, voi tästä linkistä käydä Gibsonin sivuilla tarkistamassa tilanteen. Myös ääninäytteitä!

g

 

20.1.2006 -Maailman täydellisin ihminen - Paul Stanley - viettää tänään syntymäpäiväänsä. KISS Army Finland onnittelee!!!

n

 

19.1.2006 -Launch Radio Networksin mukaan Paul Stanley kommentoi Gene Simmonsin KISSin ulkopuolisia projekteja positiivisesti, kunhan ne eivät vaikuta KISSiin negatiivisesti. "Mielestäni Gene on ansainnut oikeuden tehdä mitä haluaa. Hän totisesti on vapaa kaikin tavoin, niin kauan kun se ei suoraan vaikuta mihinkään KISSiin liittyvään. Toistaiseksi kaikki on mennyt ihan hienosti." Launch Radio Networks raportoi Paulin kertoneen joulukuussa KISSin olevan tällä hetkellä jäissä, Paulin viimeistellessä omaa KISSin ulkopuolista projektia, eli omaa (toista) soololevyään. "Tällä hetkellä lepäämme ja odotamme sopivaa ajankohtaa tulla taas esiin. Viime vuoteni on kulunut ahkerasti soololevyn parissa, joten se on oikeastaan ollut keskittymiseni kohteena hiljattain - vaikka KISS onkin aina ollut ykkönen, minkä olen tuonut esiin ennenkin. Kaikki on kuitenkin toistaiseksi jäissä kunnes tässä tilanne hieman selkiytyy."

 

19.1.2006 -Syrjälän Marko on taas lisäillyt tuonne meidän Gallery-osastoon materiaalia, tällä kertaa Unionin keikalta Tukholmasta, vuodelta 1999! Käykääpä ihmettelemässä!

 

17.1.2006 -Ace-equals-god.com on julkaissut sivuillaan kokonaisuudessaan uuden Guitar Worldin Ace Frehley-haastiksen. Koko jutun suomentaminen jääköön tällä kertaa, otteita jutusta on jo tuossa alempana. Tässä kuitenkin linkki tuonne ace-equals-god.comiin, jossa siis koko juttu nähtävissä kuvineen!

 

16.1.2006 -Laulaja Janne Melliniltä ilmestyy alkuvuodesta single "Tiedän Liikaa." Kysymyksessä on käännös KISSin kappaleesta "Sure Know Something," ja sen väitetään olevani ensimmäinen levytetty suomenkielinen KISS-cover. Tästä linkistä pääset Mellinin sivuille, josta löytyy mm. kappaleen sanat, tarinaa kappaleen taustoista sekä ääninäyte! ...itse asiassa tämä kappaleen "uniikkius" ainoana suomenkielisenä käännösbiisinä ei pidä paikkaansa. Frederikiltä nimittäin löytyy käännös samaiselta Dynasty-levyltä löytyvään hittiin "I Was Made For Loving You..." Kappaleen nimi on Eero Eros-Eero tai jotain sinnepäin.

 

16.1.2006 -Uuden osoitteen myötä ollaan nyt sitten "virallisesti" uusi KISS Army Finland. Uudelleensyntymän kunniaksi sivuille on avattu uusi osio "Photo Gallery," jonne on tarkoitus kerätä jäsenistön itse ottamia KISSiin liittyviä kuvia. Ensimmäiset julkaisut on ottanut Marko Syrjälä (UPEITA!) Australiassa, Alive IV Symphony-keikalla. Ja lisää on tulossa, niin että pysykäähän kanavalla! -vvkuit

 

16.1.2006 -Jumalation! Tsekatkaapa millainen kapakka löytyy Meksikosta! KISS Lounge! Ollapa sitä rikas mies niin Suomeenkin voisi...

 

16.1.2006 -Uudessa Guitar Worldissa on Ace Frehleyn haastattelu. Tässä tärkeimmät suomennettuna:

Kysymys: Mikä oli ensimmäinen biisi jonka opit soittamaan?

Vastaus: "(I Can't Get No) Satisfaction. Siis Rollareiden biisi. Vähän sen jälkeen opin soittamaan toisenkin heidän biiseistään, nimeltä The Last Time, ja se sai minut todella tuntemaan itsenin joksikin. Ei vain se että opin biisin, vaan myös se että sain tismalleen samat soundit irti Ampeg Reverberocket-vahvistimestani, jonka isäni osti minulle. Osasin sekä riffin ETTÄ reverbin!"

Kysymys: Mitä olet puuhaillut viime aikoina?

Vastaus: "Olen tehnyt uutta soololevyä, sekä ollut mukana parissa filmiprojektissa. Olisi mahtavaa tehdä opetusvideo, mutta sen pitää olla komedia (nauraa)! En halua tehdä taas yhtä tylsää näin-opit-soittamaan-paskavideota. En ehkä ole maailman paras kitaristi, mutta ainakaan en ole koskaan tylsä!"

16.1.2006 -Gene Simmons valmistautuu oman The Osbournes-tyylisen TV-sarjansa esittämiseen. A&E-niminen amerikkalainen kaapelikanava otta show'n nimeltä "Gene Simmons' Family Jewels" tänä vuonna ohjelmistoonsa, yhtenä yhteensä kolmesta uudesta satsauksestaan. A&E:n johtaja Bob DeBitetto kertoo Family Jewelsin saaneen alkunsa Gene Simmonsista tehdystä dokumentista. "Lienee tarpeetonta korostaa että hän (Gene) elää mielenkiintoisessa maailmassa, joka on yhtäaikaa sekä epätavallinen että perinteinen," DeBitetto sanoo. Sarja tulee keskittymään Simmonsin perhe-elämään, eli lähinnä Simmonsin pitkäaikaisen naisystävän Shannon Tweedin ja heidän kahden yhteisen lapsensa, sekä tietysti Genen itsensä arkielämää on luvassa...

15.1.2006 -Paul Stanley vieraili tuoreen vaimonsa Erin Suttonin kanssa Billy Crystalin omaelämäkerrallisen näytelmän "700 Sundays" ensi-illassa, Los Angelesin Wilshire Theatressa. Tässä kuvia:

g b

Kiitos kuvista Wireimage...

 

10.1.2006 -Amerikkalainen moottoriurheilusarja Indy Racing League on palkannut Gene Simmonsin osittain omistaman Simmons-Abramson Marketing-yhtiön hoitamaan markkinointiaan. Uutisessaan Indystar.com kertoo "I Am Indy"-kampanjan markkinointia olevan hoitamassa myös muita tahoja kaudella 2006, mm. Walt Disney Co. on kauden "virallinen viihdyttäjä." Disney hoitaa ennen kisoja tapahtuvan ohjelman järjestämisen.

 

10.1.2006 -Eilen nähtiin CNN:llä neliminuuttinen haastattelutuokio Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin kanssa. Jos haluat kuulla mistä he puhuivat, klikkaa tätä!

 

10.1.2006 -Kulick.net tarjoaa tirkistystuokion Unionin kiertueelle. Oheisessa linkissä pätkä Saksanmaalta, biisihän on tietysti War Machine.

 

9.1.2006 -Kiss on mukana uudella Hard Rock Cafén DVD:llä "Hard Rock Treasures." Mukana on pieniä haastattelupätkiä, mm. Ace näyttää kuinka hän teki kuuluisan "Smoking Guitar-temppunsa..." Ohessa vähän screenshotteja DVD:ltä:

jpi

from: KissKollector.com

 

9.1.2006 -Kuten tarkkasilmäisimmät jo varmasti huomasivatkin, on Kiss Army Kotka siirtymässä pikkuhiljaa historiaan. Täysin odottamattoman kävijärynnistyksen (reilussa viikossa yli 2300 kävijää, forumillakin yli 40 rekisteröityä käyttäjää samassa ajassa) vuoksi vaihdamme nimemme Kiss Army Finlandiksi. Tätä on moni kysellyt, ja epäilyksemme siitä, että jäisimme panoksemme kanssa yksin alkavat hälvetä. Entinen osoite kissarmykotka.com säilyy toistaiseksi, varsin pian kuitenkin muutamme uuteen osoitteeseen, johon täältä tulee ohjaus. Kiitos kaikille jotka ovat osoittaneet kiinnostusta, ja jatkakaahan sivuilla käyntiä - Kissin maailmassa KAIKKI on mahdollista! -Ville.

 

9.1.2006 -KissArmySweden raportoi, että Paul Stanley olisi huhujen mukaan kiinnitetty lämppäriksi tulevalle Mötley Crüen ja Aerosmithin yhteisrundille. Lienee syytä epäillä huhun todenperäisyyttä, sillä koko kiertueesta ei ole vielä liiemmin julkisuudessa kuultu, paitsi Vince Neilin suusta... Lisäksi, Paulin soololevy on yhä julkaisematta. Julkaisu on toivottavasti kuitenkin vain ajan kysymys.

 

8.1.2006 -Kaikkien aikojen varhaisin VIRALLISESTI julkaistu videomateriaali KISSistä löytyy yllättäen uudelta New York Dolls-DVD:ltä "All Dolled Up", vuodelta 1973. Nuoren Acen kasvot vilahtavat Halloween-juhlan tiimellyksessä, vanhoissa maskeissa, eli siis ilman valkoista väriä! Tässä (suttuinen) kuvapläjäys:

h

Eipä ole kummoinen, mutta eräänlaista historian siipien havinaa kuitenkin, eikö totta?! (lähde: KissKollector.com)

 

7.1.2006 -Jos joku nyt ei ole vielä nähnyt, tässä linkki Gene Simmonsin Rock School-tosiTV-sarjan traileriin!

u

 

6.1.2006 -Jackson Custom Shop väsää Vinnie Vincentille kahta uutta kitaraa, kertoilee KissKollector.com.Vinniehän ei ole esiintynyt julkisuudessa pitkään aikaan, ainoa pilkahdus oli syksyllä kun mediassa huhuttiin David Lee Rothin ja Vinnie Vincentin yhteisistä suunnitelmista ns. "superbändin" muodossa. Kitarat sen sijaan ovat mielenkiintoinen juttu. Onkohan Vinniellä sittenkin takataskussaan jotain...? Tässä kuvia kuuluisien pinkkien RR-mallien luomisesta takavuosina:

de

 

5.1.2006 -Zildjian on lisännyt uudet Eric Singer Signature-rumpukapulat mallistoonsa. Lue lisää...

u

Lue myös Zildjian esittely Eric Singeristä, joka löytyy täältä!

 

5.1.2006 -Göteborgissa Ruotsissa, paikallinen kansalaisopisto järjestää KISS-kurssin. 23. helmikuuta alkavalla kurssilla (yhteensä kuutena torstaina) Nicholas Stålforsin johdolla käydään läpi kaikkia mahdollisia KISSiin liittyviä asioita. Kansalaisopiston oma kuvaus kurssista on seuraavanlainen: "Tule mukaan jännittävälle matkalle halki KISSin kiehtovan maailman, joka koostuu amerikkalaisesta pop-kulttuurista, rankasta rock-musiikista, fantastisesta showsta ja lojaaleista faneista, sekä luomaan katsaus tavanomaisen tuolle puolen." (lähde: KISS Army Sweden)

 

3.1.2006 -Ne jotka ovat seuranneet Kissiä pitempään, ovat varmasti huomanneet että Paul Stanleyn kitarat vaihtuvat rundista toiseen. Tässä oiva linkki joka esittelee joitakin Paulin käyttämiä instrumentteja.

lh

k

2.1.2006 -Kiss-osastolle lisätty sisältöä: Wallpaper-galleria ja Did U Know Fact File... Check Them Out!!!

 

2.1.2006 -Kiss Army on maailmalla kova sana. Järjestävät protestimarssin Clevelandissa Ohiossa elokuussa ja rekrytoivat porukkaa mukaan ympäri maailmaa. Aiheena on Kissin jättäminen ulos Rock n' Roll Hall Of Famesta. Kovasti jo mesoavat tuolla meidänkin foorumilla! Oheisesta linkistä lisätietoja. Taidan tietää missä vietän kesälomani!!!

 

2.1.2006 -Kiss Army Kotka on huomioitu myös ulkomailla, tällä sivulla julkaistu Eric Singerin haastattelu on ylittänyt uutiskynnyksen mm. KissAsylum.com:illa. KissAsylum.com on yksi merkittävimmistä Kiss-fanisivustoista koko maailmassa, ja on ollut olemassa jo vuodesta 1995!

 

1.1.2006 -Paul Stanley on kunnostautunut myös kuvataitelijana. Tässä Paulin taidetta nähtäville:

op

öä

Lisää materiaalia osoitteessa: KissNews.de

 

1.1.2006 -Kiss Army Kotkalla on hienot suhteet rapakon taakse ja itse Kissiin. Erityisesti Eric Singer on ottanut uuden fanisaitin siipiensä suojaan. Eric jopa myönsi Kiss Army Kotkalle haastattelun, jonka näette tässä!

Eric Singer Q&A Interview:

Question: Rock The Nation DVD is now out. It clearly shows the great chemistry between you four guys live. Do you think that there still might be a chance to capture that chemistry in studio? Do you have any plans to release yet another studio album? Do you feel it might be possible?

Answer: We do have a great chemistry playing wise & off stage as well. I think this is because we all are very professional as people & take what we do seriously & with alot of pride. I would love to see a recording of some kind in the future if it is meant to be...?

Question: There's been a debate on our Forum about whether you play the drums on God Gave Rock n' Roll To You II, or Eric Carr? I know he's on the video, but I remember Paul revealing in an interview that it's actually you on the track. How did it feel to step into Eric Carr's shoes?

Answer: Yes, I did indeed play drums in the studio on "God gave Rock n Roll to you II". This was of course produced by Bob Ezrin ! This was his return to KISS and it was such a good chemistry that he did REVENGE as well. At the time Paul called me to record the track for the movie soundtrack since Eric was ill & I lived in L.A. I was very honored to be asked & had no idea at that time how sick Eric really was. He was a really great drummer & sadly left us way too early...

Question: Paul Stanley is planning to release a solo album next year. Have you heard it? What is your opinion about it?

Answer: I have heard 4 tracks only. Very good stuff & modern sounding in a very classic Paul Stanley way :-) I know ALL the fans are gonna dig this record. I hope Paul does some shows this year, I know I will be there!!

Question: You have been in Kiss for some time now. What is your dearest memory from that time?

Answer: I have many ups & downs from KISS (and life in general ) don't we all ? I would have to say I really look back on MTV Unplugged with alot of pride. It was very kool to show the world that KISS is much more than smoke & mirrors ! Also the 1st time in make-up with Paul,Ace & Gene was surreal to say the least !!! Happy New Year to all ! Thank you for being the very best fans in the entire world!

peace/love

Eric

Ja tässä suomennos ylläolevaan:

Kysy ja vastaa à la Eric Singer:

Kysymys: Rock The Nation -DVD on nyt julkaistu. DVD:ltä huokuu selvästi hyvä lavakemia joka kokoonpanossa on tällä hetkellä. Voisiko olla mahdollista vielä jossain vaiheessa saada tuo kemia tallennettua studiossa? Onko mitään suunnitelmia uuden studiolevyn julkaisusta? Koetko että se voisi olla mahdollista?

Vastaus: Meillä on upea kemia sekä soittajina että myös muuten. Tämä johtuu luultavasti siitä että olemme kaikki ammattilaisia, ja otamme tekemisemme vakavasti - myös ylpeinä siitä mitä teemme. Olisi mahtavaa nähdä vielä jonkinlainen äänite tulevaisuudessa, jos niin on tarkoitettu..?

Kysymys: Sivuillamme on ollut debattia siitä, kumpi soittaa God Gave Rock n' Roll To You-biisillä, sinä vai Eric Carr. Tiedän että Eric Carr näkyy videolla, mutta muistan Paulin paljastaneen jossain että varsinaisella raidalla olisit sinä rummuissa. Miltä tuntui astua Eric Carrin saappaisiin?

Vastaus: Kyllä, minä todellakin soitan rumpuja "God Gave Rock n' Roll To You II":ssa. Tuottajana hääri tietysti Bob Ezrin! Tämä oli hänen paluunsa Kissiin ja kemiat toimivat niin hyvin että hän viilasi myös Revengen. Paul soitti minulle silloin ja pyysi soittamaan kyseiselle raidalle elokuvasoundtrackia varten, koska Eric oli sairaana ja minä asuin Los Angelesissa.Olin todella otettu että minua kysyttiin enkä osannut aavistaakaan miten sairas Eric todellisuudessa olikaan. Hän oli loistava rumpali ja valitettavasti poistui keskuudestamme aivan liian aikaisin...

Kysymys: Paul Stanley suunnittelee julkaisevansa soololevyn ensi vuonna (haastis tehty 2005 puolella huom!). Oletko jo kuullut sitä? Mitä olit mieltä?

Vastaus: Olen kuullut vain 4 biisiä. Erittäin hyvää kamaa moderneilla soundeilla - klassiseen Paul Stanley tapaan :-) Tiedän että KAIKKI fanit tulevat diggailemaan tätä levyä. Toivottavasti Paul lähtee myös kiertueelle tänä vuonna, aion nimittäin olla paikalla!!

Kysymys: Olet ollut Kississä jo jonkin aikaa. Mikä on rakkain muistosi tältä ajalta?

Vastaus: Minulla on ollut Kissin jäsenenä paljon sekä ylä- että alamäkiä (ja elämässä yleensä), eikö meillä kaikilla? Sanoisin kuitenkin että MTV Unpluggedia muistelen totisesti ylpeänä. Oli siistiä näyttää maailmalle että Kiss on paljon muutakin kuin pommeja ja kimallusta! Myös ensimmäinen keikka Paulin, Acen ja Genen rinnalla maskeissa oli vähintäänkin surrealistinen kokemus !!! Hyvää Uutta Vuotta kaikille ! Kiitos maailman parhaille faneille!

Rauhaa & Rakkautta:

Eric

 

Tulihan tämä jo sanottua aiemminkin, mutta on se Eric vaan hieno mies!

 

1.1.2006 -Muistatteko tv-sarjan Millennium? Frank Black ja kumppanit taistelussa pahaa vastaan? Sarjan kolmannesta tuotantokaudesta on julkaistu DVD-boksi, joka sisältää myös Halloween Special-jakson jossa Kiss oli mukana. Mukana on myös dokumentti jossa muistellaan kuvauksia, sekä näytetään yleisölle harvinaista "behind the scenes-materiaalia." Tässä linkki videoklippiin kyseiseltä DVD:ltä. Huikeaa tavaraa!!!

 

31.12.2005 -Hyvää Uutta Vuotta 2006! May Kiss be with you!

 

30.12.2005 -Paul Stanley on saanut oman fanilehden. Nimi on Paul Stanley's Paradise, ja kansi näyttää tältä:

l

Täältä pääset lehden kotisivuille!

 

30.12.2005 -Tommy Thayer kertoilee kuulumisiaan faneille KISSKommunikation Brazilin haastattelussa. Kiitos Marcio Siqueira!

Kysymys: Onko mitään suunnitelmia uudesta Kissin studioalbumista nykykokoonpanolla?

Vastaus: Ei suunnitelmia juuri nyt.

Kysymys: Sinulla on ollut hyvät välit Genen kanssa jo pitkään. Mitä haluaisit sanoa ihmisille jotka väittävät hänen kanssaan työskentelyn olevan vaikeaa?

Vastaus: Minusta myös minulla ja Paulilla on hyvät välit! Ole ahkera ja hoida hommat ajoissa.

Kysymys: Miltä tuntui kun soitit ensi kertaa Acen maskeissa Kissin kanssa keikalla? Missä soitit ensimmäisen keikkasi Kississä?

Vastaus: Ensimmäinen keikka oli Jamaicalla helmikuussa 2002. Se oli kuin olisi laittanut jalkaan mukavat kengät!

Kysymys: Millä biiseillä soitit Psyco Circuksella?

Vastaus: Auttelin monissa biiseissä - en ihan tarkkaan muista mitä ne olivat... (HÄH?! -vvkuit)

Kysymys: Onko sinua enää pyydetty mukaan projekteihin vanhan bändisi Black 'N' Bluen kanssa?

Vastaus: Silloin tällöin - ei ole aikaa.

Kysymys: Kissin jäsenenä ja muusikkona, minkälaisia eroja on soittaa Peter Crissin ja Eric Singerin kanssa?

Vastaus: Peter keksi alkuperäisen "fiiliksen," Eric taas tuo soittoon enemmän munaa. Molemmat ovat loistavia!

Kysymys: Oletko jo kuullut Paulin soololevyä? Mitä olet mieltä?

Vastaus: Mahtavaa! Loistava levy!

Kysymys: Gene on sanonut että kun Kiss on valmis "...aiomme julkaista DVD-sarjan joilla on vanhoja Kiss keikkoja - suoraan arkistoista. Kuinka paljon olet mukana tässä projektissa? Mitä voit sanoa mahdollisista julkaisupäivistä?

Vastaus: Saatan olla mukana, erittäin mielenkiintoista matskua!

 

30.12.2005 -Yksi maailman aliarvostetuimmista muusikoista, hieno ihminen ja loistava kitaristi Bruce Kulick haluaa lähettää Kiss Armylle terveisiä. Sähköpostissaan Kiss Army Kotkalle hän juttelee seuraavanlaista:

Kiss Army Finland!!!

Happy Holidays and hope you all have a great 2006!!

Bruce

www.kulick.net

 

 

29.12.2005 -Paul Stanley jutteli KissOnlinen kautta faniensa kanssa hiljattain. Katsotaanpa mitä Starchildilla oli sanottavaa:

j

Kysymys: Luin että olit ollut Raspberriesin konsertissa vähän aikaa sitten. Artikkelissa sanottiin että kyseinen orkka on yksi suosikkibändejäsi kautta aikojen. Mitkä muut yhtyeet ovat pitkäaikaisia suosikkejasi? --- Michelle Ackerman, Las Vegas, NV

Vastaus: Moi Michelle!

Kyllä, kävin tosiaan tsekkaamassa Raspberriesit. Yhtyeenä heidän vaikuttiminaan ovat selvästi olleet eräät suosikeistani: The Beatles, The Who, The Small Faces. Tästä syystä olen aina tuntenut tiettyä lukkarinrakkautta bändiä kohtaan.Oli mahtavaa nähdä heidät taas yhdessä niin pitkän ajan jälkeen. Suurin osa suosikeistani on 60-luvun brittibändejä. Jo mainitsemieni lisäksi The Yardbirds, Rolling Stones ja The Move ovat eräitä suosikeistani. Siihen aikaan kaikki jenkkibändit olivat pelkkiä nössöjä jotka näyttivät siltä kuin olivat juuri kömpineet sängystä. Sen ajan englantilaisilla bändeillä taas oli imagotietoinen ote, ja tämä olikin kuin henkäys raitista ilmaa, sekä herätys kaikille rock-faneille. Kiitos kysymyksestäsi! -Paul

Kysymys: Yhtenä rockin mahtavimmista nokkamiehistä, olet ollut pioneeri tanssimisen, laulamisen ja soittamisen yhdistämisessä lavalla. Miltä tuntui vetäistä täysi show hiljattain Cloumbuksessa, Ohiossa? Olet kuitenkin vastikään käynyt laajassa lonkkaleikkauksessa ja sinulle asennettin tekonivel. --- Bret Sheffield, Crawfordsville, IN

Vastaus: Jälleen loistava kysymys! Valitettavasti toipumiseni ei ole sujunut niin kuin odotin, se on ollut hitaampaa eikä lähellekään niin täydellistä kuin olin toivonut. Oli mahtavaa soittaa jälleen, ja toivottavasti valitukset keikalla kuuluivat vain minun suustani! -Paul

Kysymys: Mitä mieltä olet tosi-TV:stä? --- Matt Ehrlich, State College, PA

Vastaus: Ns. tosi-TV on harhaanjohtava termi. Todellisuudentajusta ei voi olla paljon jäljellä kun kaikki tietävät että ympärillä surraa kameroita. Ohjaajat ja tuottajat muokkaavat "todellisuutta" sen mukaan minkä uskovat tuovan lisää katsojia. Todelliset osallistujat sitten elävät tällaisen "todellisuuden" mukaan. Lyhyesti, todellisuus loppuu, kun kuvaukset alkavat. Kiitos Matt! -Paul

Kysymys: Olet kirjoittanut monta loistavaa kappaletta vuosien varrella, ketä lauluntekijöitä itse ihailet? --- Jules Mazza, Ghent, Belgium

Vastaus: Vaikka maailmaan mahtuu monta kiintoisaa ja lahjakasta lauluntekijää, luultavasti reagoin vahvimmin niihin jotka ovat kestäneet läpi vuosien. Loppujen lopuksi, luulen, menestys ei ratkaise mitään, vaan pitkäaikainen menestys. Tämä on se tekijä jonka avulla lauluntekijä voi jättää todellisen jäljen olemassaolostaan. Voin sanoa varmuudella, että menee kauan, ennen kuin kukaan nousee parivaljakon Lennon/McCartney rinnalle. Jos nousee kukaan koskaan! -Paul

 

29.12.2005 -Imperiumi.netin arvostelu Kiss Rock The Nation: Live! DVD-stä.

 

29.12.2005 -Bruce Kulick soittaa Lordin uudella levyllä. Kappaleella "Snowing in Hell" sooloileva Kulick on Lordin vanha suosikki, ex-Kiss Army Finland-presidentti kertookin Kulickin olleen hänelle "SE" Kiss-kitaristi. "Minä kasvoin 80-luvulla, ja koska Kississä oli silloin Bruce kitarassa, hän on minulle se "kovin" kitaristi Kississä. Myöskin, suurimmat vaikutteensa Kissistä Lordi on saanut nimenomaan 80-luvun tuotannosta," kertoilee Putaansuu."

Muita uudella Arockalypse-lätyllä vierailevia tähtiä ovat mm. Udo Dirkschneider, Dee Snider ja Jay Jay French.

 

29.12.2005 -Foorumilla on tänään vähän säädetty asioita. Omalle serverille siirron yhteydessä kaikki rekisteröityneet käyttäjät ja postaukset ovat historiaa. Helvetti sentään.

Pyydämmekin nöyrimmin Strutteria, pipettirunkkaria, Pekeä, Veskua, Abanazaria, ozz3:a ja muita parin ensimmäisen päivän aikana mukaan ehtineitä rekisteröitymään uudelleen! Kiitos KURRE avusta tilanteen korjaamisessa! -vvkuit

 

28.12.2005 -Kiss Army Kotka ottaa tällä päivämäärällä käyttöön Kiss Army-sotilasarvot. Lisätietoja foorumin tiedoteosastolla.

 

28.12.2005 -Ace Frehley oli mukana Eddie Trunk-nimisen hemmon Merry KISSmas jouluspesiaalissa New Yorkilaisella radiokanavalla (Q104.3FM). Seuraavassa Russ Danneckerin sanoin tiivistelmä Acen mietteistä (KissAsylum.com): "Acella on vain positiivista sanottavaa Kissin nykyisistä ja entisistä jäsenistä. Hän sanoo jutelleensa Paulin kanssa useita kertoja ja toivoo tavoittavansa Genen pian. Nyt kun hänen elämäntilanteensa/tapansa ovat muuttuneet Acella ei ole hajuakaan kuinka Paul ja Gene aikanaan kestivät häntä niinkin kauan kuin kestivät. Ace sanoo myös olevansa sinut niiden kiusallistenkin asioiden kanssa joita Paul ja Gene tekivät aikanaan Kissin kanssa. Acen mielestä Tommy Thayer on paras mahdollinen korvaaja hänelle Kississä, ja kokee myös ettei hänen itsensä aika bändissä mennyt/loppunut niin huonosti kuin mitä on ajateltu, Ace vain kuvitteli että Jäähyväiskiertue on... no, jäähyväiskiertue.Ace pitää ovet avoinna mahdolliselle paluulle Kissiin, oli kysymys yhdestä keikasta tai kiertueesta, MIKÄLI häneen otetaan Kissin taholta yhteyttä. Hän toivotti kaikille Kissin nykyisille ja entisille jäsenille Hyvää Joulua, samoin myös manageri Doc McGheelle."

Samaiseen Eddie Trunkiin liittyen, tässä kuvia kyseiseltä vierailulta. Ace kovassa kunnossa, näemmä! Ja tuosta vielä kerta kiellon päälle!

 

27.12.2005 -Eric Singer kunnioittaa Kiss Army Kotkan syntymäpäivää seuraavanlaisella viestillä:

"Greetings to Kotka !!

Merry KISSMAS & I wish you all a great 2006 ! I hope to see you in Finland again soon.

Peace/Love

Eric Singer"

Vapaa käännös: Terveisiä Kotkaan !! Hyvää KISSJOULUA & ja toivon teille kaikille mahtavaa vuotta 2006 ! Toivottavasti nähdään taas pian Suomessa. - Rauhaa/Rakkautta Eric Singer

(-Khrm. On se hieno mies. Toivottavasti tosiaan Suomessa nähdään vielä!!! -Vv)

 

27.12.2005 -Paul Stanley saattaa tarvita uuden lonkkaleikkauksen, kertoo KissAsylum.com. Paul Stanley kertoo kulumien lonkissaan pahenevan ja pelkäävänsä joutuvansa puukon alle jo kolmannen kerran. "En usko että homma on vielä ohi," Stanley kertoi RockRadio.comin haastattelussa. "Asiat eivät ole sujuneet niin jouhevasti kuin odotin, ja jos totta puhutaan, ensimmäisen leikkauksen korjaukset eivät vaikuttaneet niin kuin olisi pitänyt. Luultavasti vuodenvaihteen jälkeen on alettava etsiä jonkinlaista ratkaisua."

55-vuotias Starchild kertoo lonkkavaivojensa olevan seurausta tuhansista Kissin kanssa heitetyistä keikoista. Lonkkaongelmat eivät ole juurikaan häntä silti hidastaneet. Uuden soololevyn on määrä putkahtaa ulos vuonna 2006, ja Kissiltäkin tuli juuri markkinoille uusi DVD, "Rock The Nation: Live!" joka kuvattiin viime vuonna Washingtonissa.

27.12.2005 -KissOnline.com sekä Eric Singer pienessä kysy/vastaa-jutussa:

f

Kysymys: Luin jostain että tulet musikaalisesta perheestä, isäsi oli jopa ammattimuusikko. Onko tämä totta? --- Ian Douglas, Guildford, Englanti

Vastaus: Kyllä, molemmat vanhempani olivat todellakin musikaalisia. Isäni johti orkesteria koko elämänsä, lähinnä Clevelandin alueella. Aloitin soittamisen hänen yhtyeessään 14-vuotiaana. Soitimme ns. "seurapiirimusiikkia" (toisin sanoen soitimme vaikutusvaltaisille ihmisille). Hän oli myös viulisti ja saksofonisti. Sain tästä korvaamatonta kokemusta - asia jota en tosin tajunnut ennen kuin monta vuotta myöhemmin. Äitini oli myös erittäin musikaalinen, hän soitti myös viulua ja on loistava laulaja. Hän oli myös mukana teatteriseurueissa joissa myös minä ja veljeni vierailimme silloin tällöin. Olen todella kiitollinen molemmille vanhemmilleni siitä tuesta ja vaikutuksesta joita heiltä olen saanut! -Eric

Kysymys: Mikä on suosikkilevysi Kissin -80-luvun tuotannosta? --- Paul Tennyson, St. Leonards, NSW Australia

Vastaus: Vau, heititpä todella pahan kysymyksen - en ole oikeastaan minkään tuon ajan bändin fani! HAHA! Mutta on pakko silti sanoa että jokaisella tuon aikakauden Kiss-levyllä on jotain hyvääkin, vähintäänkin muutama loistava biisi. Kaikki bändit luulevat levyä tehdessään tekevänsä meestariteosta. Vasta jälkikäteen voimme todeta että jotkut biisit kestävät ajan hammasta huonommin kuin jotkut toiset. Ja trendit taas säätelevät kovasti meidänkin vaikuttimiamme. Joten... vastauksena kysymykseesi, on pakko vastata "Lick It Up." -Eric

Kysymys: Näin sinut kiertueella Kissin kanssa viime vuonna Memphisissä ja inspiroit minut soittamaan rumpuja! Olen nyt 15-vuotias ja kysymykseni kuuluu: Mikä on paras tapa kasata loistava bändi? Tsemppiä Eric, you rock!!! --- Steven Lennox, Bartlett, TN

Vastaus: Kiitos Steven kauniista sanoistasi. Paras tapa on luultavasti etsiä ihmisiä joilla on musiikillisesti samanlaiset intressit kanssasi. Toisin sanoen ihmisiä jotka pitävät samoista biiseistä, bändeistä, soittajista... Muistan kuinka itse aloin jammailla ihmisten kanssa koska pidin heidän musiikkimaustaan.Tällaiset ihmiset vetivät minua puoleensa jotenkin. Lopulta löydät ihmisiä joilla on samat tavoitteet ja sama meininki kuin sinulla. Tärkeintä on silti ettet koskaan menetä rakkauttasi soittamiseen! Musiikkiteollisuus joskus valitettavasti saattaa varastaa sen... Tsemppiä päristelyysi ja musiikkiisi! -Eric

 

26.12.2005 -Paul Stanley nähty kaupassa! "Onko Plussa-korttia?!" Hirveää.

k

 

23.12.2005 -Ace Frehleyltä ilmestyy 24. tammikuuta livekokoelma "Greatest Hits Live." Tulossa ei valitettavasti ole juuri mitään uutta, lähinnä vanhojen (jo julkaistujen) raitojen uudelleenjulkaisua... Useimmat kappaleet löytyvät käsittääkseni jo "12 Picks" ja "Loaded Deck"-platoilta. Seuraavassa kuitenkin kansikuva ja kappalejärjestys:

d

1. Rip It Out (Live)
2. Breakout (Live)
3. Cold Gin (Live)
4. Shock Me (Live)
5. Rocket Ride (Live)
6. Deuce (Live)
7. Strangers In A Strange Land (Live)
8. Separate (Live)
9. New York Groove (Live)
10. Rock Soldiers (Live)
11. One Plus One
12. Give It To Me Anyway

 

13.12.2005 -Ross Halfin on yksi legendaarisimpia rock-valokuvaajia. Myös Kissin ukkeleita on miehen haaviin tarttunut useita kertoja. Mikäli et ole vielä aiheeseen tutustunut, tässä linkkiä:

s

 

12.12.2005 -Tele Finlandin mainonta on ennenkin herättänyt kohua, tällä kertaa osuvasti. Arvatkaapa mikä liittymä minulla on...

u

 

10.12.2005 -Rock The Nation DVD on siis kaupoissa, jos joku nyt ei jostain syystä sitä ole vielä ostanut, tästä linkistä saa vähän ennakkomaistiaisia. Biisi on Tears Are Falling.

 

1.12.2005 -Kiss Rock The Nation: Live -DVD on ilmestynyt. Kipin kapin kauppoihin! Pukinkontti ja Genen lompakko odottavat täyttäjäänsä.

i

 

1.12.2005 -Paul Stanley on vienyt vihille pitkäaikaisen naisystävänsä Erin Suttonin. Kiss Army Kotka onnittelee "nuorta" paria!

g

 

lisää uutisia...

 

 

 

 

Ilmainen www-laskuri