XIII – Nykyajan KISS

Lopettamispäätöksensä peruneena KISS valmisteli spektaakkelinomaista sinfonia-keikkaa Australiaan. Genen ja Paulin ideana oli pyytää Peteriä mukaan yleisen mielenkiinnon lisäämiseksi. Kaikkien hämmästykseksi aito Catman suostui, todennäköisesti vasta saneltuaan palkkashekkinsä summan. KISS Symphony pidettiin Melbournessa paikallisen sinfoniaorkesterin ja kapellimestari David Campbellin komealla avustuksella. Bändi päätti julkaista keikasta koostetun Alive nelosen aiemman Alive-operaation jäädessä pölyttymään ikuisuuden tuolle puolen.

(kuvassa: D.Campbell johtamassa Melbournen sinfoniaorkesteria)

Sinfoniakeikka oli toivottu menestys vaikka Tommyn esiintyminen Acen roolissa aiheutti jälleen joillekin oksentamisreaktioita. Itse levy Alive IV Symphony ei kuitenkaan myynyt maailmalla toivottua määrää vaikka olikin monin puolin onnistunut tekele… Keikan dvd-versio myi huomattavasti paremmin ansaiten jalometallia usealla mantereella.

(kuvassa: Alive IV 2003)

KISS jatkoi Peterin kanssa keväällä 2003 nopealla Japanin kiertueella joka jatkuikin syksyllä suureen yhteiskiertueeseen Aerosmithin kanssa. Fanien harmiksi KISS joutui nöyrtymään ns. lämmittelijän rooliin ja kiertuetta arvioitiin muutenkin laiskaksi. Turneen jälkeen Peter kertoi jättävänsä bändin, jo kolmannen kerran urallaan. KISS nykyiseen tapaansa nopeasti palkkasi vara-Peterin seuraavalle rundilleen joka starttasi 2004, Eric Singer joutui siis taas esittämään kissamiestä samalla kun Tommy Thayer yritti parhaansa olla avaruusässä-klooni. Kiertueen ohella Gene julkaisi oman soololevynsä nimeltään ”Asshole” joka aiheutti myötähäpeän ja huvittavuuden tunteita fanien joukossa, levyn myynti oli säälittävän heikkoa eikä sitä juurikaan noteerattu julkaisun jälkeen mitenkään, levylle jäi vain kuriositeetin maine tuleviksi vuosiksi.

(kuvassa: Gene Assholen aikaisessa promokuvassa)

KISSin uusi Rock The Nation Tour toi muutaman raikkaan lisän settilistaan mutta muuten oli varsin hajuton ja mauton turnee, vaikkakin monet fanit olivat iloisia siitä että bändi ylipäätään jaksoi keikkailla. Edeltäjiensä mukaisesti kiertue jätti koko Euroopan väliin vaikka kiersikin muuten lähes koko planeetan keikkapaikat. Tämä jos mikä masensi lisää eurooppalaisia fanilaumoja… Kiertueelta julkaistiin jälleen dvd, ”Rock The Nation Live”, joka loppujen lopuksi myikin ihan tyydyttävästi.

(kuvassa: Rock The Nation promojuliste)

Seuranneet vuodet olivat hiljaiseloa KISS-leirissä, muutaman yksittäisen keikan ja nopean Japanin kiertueen repäissyt bändi oli harvinaisen telakalla. Paul valmisteli omaa sooloteostaan joka näkikin päivänvalon loppukesästä 2006, platan nimeksi saatiin ”Live To Win” joka sai ristiriitaisen vastaanoton faneilta vaikkakin siitä pidettiin huomattavasti enemmän kuin Genen ”Assholesta”. Monet Armylaiset kuitenkin palvoivat tätä suosikkitähtisilmänsä luomusta mutta siitä huolimatta myyntiluvut olivat surkeita, KISS haluttiin kokonaisena, ei yksittäisinä osina. Paul uskalsi kuitenkin lähteä soolokiertueelle tuoreenoloisen taustabändinsä kera, kiertue oli pienehkö mutta jopa kohtalaisen suosittu.

(kuvassa: Paul Stanley – Live To Win 2006)

KISS havaitsi fanien mielenkiinnon vanhaa materiaalia kohtaan ja täräytti myyntiin komean KISSOLOGY dvd-paketin jossa oli materiaalia orkesterin alkuajoista lähtien, kolmeen eri julkaisuun suunnitellun dvd-sarjan ensimmäinen osa myi Yhdysvalloissa mukavasti moninkertaista platinaa.

Vuosi 2007 käynnistyi monenlaisten sivuprojektien voimin. Gene teki itseään kuuluisaksi lukuisten tv-projektien avulla, suosituimpia näistä olivat olleet reality-sarjat ”Rock School” sekä ”Family Jewels”, Gene aikoi jatkaa tv-alalla vielä pitkään… Paul taas jatkoi soolokiertuettaan Australiaan ja lupaili turneelta jopa jossain vaiheessa ”Live To Dream” dvd:tä fanien iloksi.

Huhtikuun 5. KISS Army sai suru-uutisia: Animalizen aikainen KISS-kitaristi Mark St.John oli menehtynyt aivoverenvuotoon. Vaikka miehen haitalliset elämäntavat olivat olleet jo pidempään monien tiedossa, yllätti näin dramaattinen uutinen useat fanit ympäri maailman. Armylta kesti hetken toipua tästä menetyksestä.

(kuvassa: Mark.StJohn [1956-2007])

Samoihin aikoihin Peter Crisskin osallistui tähän KISS-jäsenten soololevy-rynnistykseen ja äänitti oman ”One For All”-lättynsä, levy saatiin markkinoille kesällä 2007. Enemmistö teilasi tämän jazzballadilevyn, eikä levy myynyt juuri mitään.

(kuvassa: Peter Criss – One For All 2007)

Tuona kesänä KISS jatkoi myös satunnaista keikkailuaan Singerin ja Thayerin kanssa. Tämän Hit’N’Run Tourin aikana koettiin harvinainen ja pelottava hetki: San Jacinton keikka jouduttiin vetämään ilman itse Starchild-Paulia jolla havaittiin ennen lavalle nousua sydämen rytmihäiriöitä. Paulin pyynnöstä KISS esiintyi triona Genen johdolla ja yleisöllä oli harvinainen ilo mutta samalla säikäyttänyt suru nähdä pala kisstoriaa… Paul toipui kuitenkin nopeasti joten fanit ympäri maailman saivat mielenrauhan.

Kesä 2007 toi myös lisäystä suosittuun KISSOLOGY dvd-sarjaan, trilogian toinen osa käsitti koko 80-luvun ja olikin maittava pala nostalgiannälkäisille kasarifaneille. KISSOLOGY on ollut kokonaisuudessaan jättimenestys Amerikassa ja se on myynyt moninkertaisia platinamääriä sekä ollut listaykkösenä lukemattomia viikkoja. Nähtävästi visuaalinen KISS kiinnostaa ostajia tällä saralla…

KISS on elossa vaikka mitään aktiivista toimintaa bändillä ei liiemmin olekaan ja nykyisten sekä entisten jäsenten sivuprojektit ovat eniten esillä, suurimpina Genen tv-sarjat… Itse bändin osalta kiertueita lupaillaan kovasti ja todennäköisimmin orkesteri jatkaa keikkailuaan omassa tahdissaan vielä vuosia. Oheistuotteita KISS Company jaksaa Simmonsin johdolla tiputella markkinoille ja monet niistä myyvätkin hyvin fanaattisen Armyn avustuksella.

Dramaattisen sekä jännittävän historian ja uran tehnyt KISS on varsinainen selviytyjäbändi ja uskollisesti idoleitaan kunnioittavat fanaattiset ihailijajoukot pitävät huolen siitä ettei KISS ikinä eikä koskaan häviä täysin musiikkimaailmankartalta…”rock and roll all night and party every day!!”

(kuvassa: KISS, maailman kaikkien aikojen paras yhtye)