IV – KISS suosionsa huipulla

KISS oli kasvanut Alive!:n, Destroyerin (ja Bethin) ansiosta suuremmaksi kuin koskaan. Musiikki oli ehkä kadottanut osan ”vaarallisuudestaan,” mutta samanaikaisesti KISSin yleisöpohja oli laajempi kuin aiemmin. Nyt KISSiä kuuntelivat myös lapset ja teini-ikäiset entisten kovanaamarokkareiden lisäksi. Tämä oli ilmiö joka pantiin bändin piirissä tarkkaan merkille. Markkinoille alkoivat ilmaantua mitä ihmeellisimmät fanituotteet perinteisten t-paitojen ja pinssien lisäksi. Tämä trendi jatkuu yhä Tässä muutama esimerkki tärkeimmistä ja/tai merkillisimmistä KISS-fanituotteista kautta aikojen:

kisskiss

(kuvassa: KISS kondomeja ja KISS eväslaatikko)

kiss

(kuvassa: KISS ruumisarkku, Panteran murhattu kitaristi Darrell ”Dimebag” Abbott haudattiin tällaisessa)

kiss

(kuvassa: KISS-flipperi)

Tässä siis vain muutama esimerkki erilaisista oheistuotteista joita KISS lanseerasi markkinoille. Näiden lisäksi KISS-brändin alla oli ja on yhä lukemattomia erilaisia tavaroita kuten nukkeja, tamponeja, ruohonleikkuri (kyllä!), auto, soittimia, leluja, kirjoja, lehtiä, astioita, huonekaluja, roskis, vaatteita, kenkiä… oikeastaan kaikkea mitä voi kuvitella – ja enemmän!

kisskiss

(kuvassa: KISS Marvel-sarjakuvalehdet vuosilta 1977 ja 1978)

Ehkä kaikkein kovin veto oli kuitenkin oma sarjakuvalehti, vieläpä legendaarisessa Marvel-perheessä! Gene Simmons on aina ollut kova sarjisfani, ja voipa vain kuvitella kuinka hienoa oli päästä itse Marvel-sankariksi… KISS veti tämänkin tietysti överiksi nerokkaalla mainoskikalla: lehteä painettaessa KISS kävi kaatamassa putkelliset omaa vertaan lehden tekoon käytettävän punaisen musteen sekaan! Lehti oli uskomaton menestys. Ensimmäinen lehti ilmestyi vuonna 1977, sekä vielä toinen numero vuonna 1978. Myöhemminhän KISS oli vahvasti mukana Todd McFarlanen Spawn-hengessä tehdyissä kirjoissa ja lehdissä.

kiss

(kuvassa: Peter Criss luovuttaa verta sarjakuvalehteä varten)

KISS ei kuitenkaan unohtanut olennaista eli musiikkia. Alkoi jälleen uuden pitkäsoiton valmistelu. Tällä kertaa uniikkia livetunnelmaa yritettiin luoda soittamalla ”livenä” tyhjässä teatterissa. Paikkana toimi Star Theatre New Yorkissa, legendaarisen Eddie Kramerin hääriessä jälleen tuottajan pallilla. Jotta rumpusoundit saataisiin kohdalleen, Peter Criss soitti osuutensa teatterin vessassa, kommunikoiden muun bändin kanssa kameran välityksellä! Levylle saatiinkin aikaan raaemmat rock n’ roll soundit kuin Destroyerilla, ja tavallaan Rock And Roll Over oli paluu KISSin juurille. Marraskuun 11. päivänä 1976 julkaistun albumin suurin hitti oli Hard Luck Woman – luultavasti tarkoituksena oli tehdä Rod Stewartin kuuloinen jymymenestys Bethin vanavedessä. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu – biisi nousi parhaimmillaan USA:n singlelistalla sijalle 15. Toinen singlelohkaisu Calling Dr.Love oli parhaimmillaan listan sijalla 16, kun itse Rock And Roll Overin paras viikko oli sijalla 11. Billboardin virallisella albumilistalla. Rock And Roll Overin kiertueella sattui myös kuuluisa tapaus, jonka seurauksena KISS oli lähellä menettää kitaristinsa Acen sähköiskun seurauksena. Paikka oli Lakeland Civic Center Floridassa, ja Rock And Roll Over-kiertueen ensimmäinen keikka oli meneillään. Ace laskeutui alas lavalla olevia portaita, kun hän kosketti kaidetta josta sai 220V sähköiskun. Ace menetti tajuntansa ja tunnon toisen kätensä sormista, mutta sai kuin saikin keikan vietyä läpi! ”Muistan kuinka se tapahtui,” kertoo Ace. ”Laskeuduin portaita pitkin kun yhtäkkiä lensin selälleni. Sormeni olivat aivan tunnottomat, mutta kun kuulin penskojen huutavan ACE! ACE! minun oli pakko hoitaa homma loppuun.”

kiss

(kuvassa: Rock And Roll Over, 1976)

Rock And Roll Overin seuraaja Love Gun (1977) sisälsi jälleen hieman popahtavampia soundeja. Biisit kuten Plaster Caster ja Christine Sixteen ovat toki klassikoita, mutta eivät mitään tiukkaa rock n’ rollia. Räyhäkämpää linjaa edustavat mm. nimibiisi Love Gun sekä I Stole Your Love. Kaikkein mielenkiintoisimmaksi tekijäksi Love Gunilla nousee kuitenkin se, että Ace Frehley lauloi ensimmäistä kertaa solistina biisissään Shock Me. Acen biisejä on toki KISSin levyillä kuultu ennenkin, mutta tätä ennen Ässä ei ollut itse uskaltautunut laulamaan. Itse asiassa tälläkin kertaa pupu meinasi tulla pöksyyn, ja legendan mukaan Ace lauloikin kappaleen pimeässä studiokopissa, selällään maaten! Kappaleen soolo lukeutuu rock-historian hienoimpiin ja mm. Dimebag Darrell ja Marty Friedman ovat kertoneet tarttuneensa kitaraan juuri tuon soolon innoittamina. Biisiin Plaster Caster Gene sai idean kuuluisasta bändäristä ”Cynthia Plaster Casterista.” Cynthialla oli tapana ottaa kipsivalos kuuluisien rocktähtien falloksista (mm. Jimi Hendrix ja Frank Zappa), sekä rintakuva naispuolisista tähtösistä.

kiss

(kuvassa: Love Gun, 1977)

Love Gunilta löytyy myös järjestyksessään toinen KISSin levylle äänittämä cover-kappale Then She Kissed Me, joka oli hieman väännelty versio The Crystalsin 60-luvulla laulamasta hitistä Then He Kissed Me. Love Gunin sisäpussiin oli myös pakattu fanimateriaalia, mm. paperinen lelupyssy ”Love Gun” sekä erityisiä KISS-tuotteita varten räätälöity tilauskuponki. Love Gunilla ei ollut erityisen suuria hittejä, mutta levy nousi kuitenkin heti kauppoihin tultuaan listan sijalle neljä.

kiss

(kuvassa: KISS oli suosionsa huipulla Love Gun-kiertueen aikoihin vuonna 1977)

Love Gunin ja varsinkin sitä seuranneen kiertueen menestyksen seurauksena KISS ajattelikin että olisi jälleen livelevyn vuoro. Alkoi työskentely Alive II:n parissa. Levyllä ei ole yhtään samaa kappaletta kuin Alive!:lla, mikä ilmeisesti aiheuttikin suurta päänvaivaa biisilistaa tehtäessä. Samoin kuin Alive!, Alive II ei edustakaan varsinaista otosta KISSin liveshowsta, vaan pyrkii jäljittelemään sitä tunnelmaa, mikä fanin mieleen hiipi KISSin keikalla ollessaan. Kyseessä on edeltäjänsä tapaan tuplalevy, minkä viimeinen puoli on kuitenkin rakennettu kokonaan studiossa uusista biiseistä. Ace oli jälleen korvattu studiomuusikolla, tällä kertaa Bob Kulick astui remmiin. Acen sooloilua kuullaan vain miehen omassa biisissä Rocket Ride. Samoin biisit Tomorrow And Tonight sekä Hard Luck Woman äänitettiin kokonaan studiossa. Levyn alkajaisiksi kuullaan Ed Balandasin legendaarinen huuto ”You wanted the best and you got the best. The hottest band in the world: KISS!” Levy oli kaiken kaikkiaan jälleen ihan kohtalaisen hyvä menestys myynnillisesti, nousten Billboardilla sijalle 7.

kiss

(kuvassa: Alive II, 1978)

Seuraava ->