Ei ole tänäkään vuonna aprillia, uusi KAF -jäsenkausi alkaa tänään!

KAF kausi 2021-2022

KAF Music Assocation ry:n eli tuttavallisemmin KISS Army Finlandin uusi jäsenkausi (1.4.2021-31.3.2022) aloittaa tänään taipaleensa. Korona esti viime kaudella KAFin(kin) toimintamahdollisuuksia runsaasti, mutta ainakin panoksia saatiin kerättyä tukevaan senkin edestä.

Neljäkymmentä vuotta on kulunut siitä kun hieman kiisteltykin, mutta ainakin erottuva KISS -levy julkaistiin. Nimittäin Elder. Sen teeman mukaisesti KAF päätti tämän vuoden jäsenkortinkin teettää.

Lähiaikoina on KAFilta tulossa sähköpostitiedotetta tulevaisuuden suunnitelmista kuten myös sääntömääräisestä vuosikokouksesta. Olkaahan kuulolla. Sitä odotellassa on hyvä uusi jäsenyys tai liittyä ihan uutena! Jäsenmaksutulot näkyvät sitten tulevassa tarjonnassa.

 

Ja muistakeehan, näin korona-aikaan on hyvin aikaa lukea esim. Mika Kivelän mainio KISS -aiheinen romaani Ja Kahdeksantena Päivänä jäsenhintaan jos et ole vielä sitä tehnyt. Tilausohjeet saat jäsenyyden mukana. Lisätietoja kirjasta täältä.

Samankaltaiset artikkelit