I – Alkusoitto
”KISS eli aluksi vain unelmissa,” kertoo Gene Simmons eräässä lehtihaastattelussa (RH 6/87). ”1960-luvun musiikki oli vienyt minut ja Paulin mukanaan, ja meillä molemmilla oli hyvin samankaltainen visio siitä, mitä rock n’ rollin kuuluu olla.” Tässä vaiheessa (60-luvulla) Gene ja Paul eivät olleet vielä edes tavanneet, vaikka asuivatkin tietämättään suhteellisen lähellä toisiaan New Yorkissa. Molemmilla oli erilaisia enemmän tai vähemmän huomiota saaneita bändiviritelmiä, joista kuitenkaan yksikään ei yltänyt sille tasolle, mitä Genen mainitsema visio edellytti.
Paul Gene
(kuvassa: Stanley Eisen (Paul Stanley) ja Chaim Witz (Gene Simmons) joskus hyvin kauan sitten)
Paul ja Gene ovat kummatkin New Yorkin juutalaisia. Haifassa Israelissa syntynyt Gene jopa opiskeli ahkerasti tavoitteenaan rabbin kunniakas ammatti. Paul puolestaan haaveili mm. kuvataiteilijan työstä. Molempien elämä muuttui kuitenkin eräänä iltana, kun The Beatles soitti televisiossa. ”Kun näin ne tuhannet kirkuvat tytöt jotka palvoivat noita rokkareita, tiesin että minun on päästävä tekemään juuri tuota. Haluan olla rock-tähti,” Gene Simmons muistelee.
Tavatessaan ensi kertaa, kaksikko ei tullut kovinkaan hyvin toimeen. Paul Stanley muistelee: ”Gene oli minusta todella ylimielinen ja ärsyttävä. Hän luuli olevansa ainoa ihminen maailmassa Lennonin ja McCartneyn lisäksi joka sävelsi kappaleita.” Gene itsekin myöntää olleensa melko tietoinen itsestään jo noihin aikoihin: ”Pyysin Paulia soittamaan jotain säveltämäänsä ja asetuin kuuntelemaan. Hämmästykseni oli melkoinen: kaveri osaa paitsi laulaa, myös tehdä biisejä!” Aika kului ja Paulin ja Genen yhteisten tuttavuuksien seurauksena syntyi yhtye nimeltä Wicked Lester. Wicked Lester sai jopa levytyssopimuksen ja teki ihan oikean levynkin, mutta sitä ei koskaan julkaistu. Myöhemmin Paul ja Gene ostivat levyn oikeudet, koska eivät halunneet Wicked Lesterin pilaavaan juuri julkisuuteen pääsevän KISSin mainetta maskittomilla kuvillaan ja ei-niin-rokkaavalla musiikillaan.
(kuvassa: Wicked Lester)
Paul ja Gene eivät olleet tyytyväisiä Wicked Lesterin meininkiin. ”Periaatteessa bändi oli ihan hyvä, mutta se oli liian sekalainen sillisalaatti eri tyylejä ja näytimme hirveiltä,” nauraa Paul. ”Yksi oli lyhyt, yksi pitkä, yksi laiha, yksi läski,” lisää Gene. ”Homma ei vain toiminut, ja päätimme perustaa uuden yhtyeen joka soittaisi oikeaa rokkia ja joka näyttäisi hyvältä. Annoimme kenkää kaikille.” Osa biiseistä jäi kuitenkin elämään. Esimerkiksi kappaleet She ja Love Her All I Can olivat osa Wicked Lesterin perusbiisilistaa. Molemmat raidathan päätyivät kovasti muuttuneina aikanaan KISSin kolmoslevylle Dressed To Kill.
”Päätimme hommata bändiin jätkiä, joilla olisi sama asenne kuin meillä, ja jotka olisivat valmiita uhrauksiin bändin eteen,” kertoo Paul. ”Näimme lehdessä ilmoituksen, jossa rumpali etsi bändiä ja ilmoitti tekevänsä mitä vain menestyäkseen,” jatkaa Gene. ”Soitin ilmoituksessa annettuun numeroon ja luurin toisessa päässä oli Peter Criss. Kysyin häneltä olisiko hän valmis pukeutumaan mekkoon bändin takia, ja oliko hän hyvän näköinen!” Peter vastasi kutsuun ja liittyikin pian Wicked Lesteriin. Bändi jatkoi jonkin aikaa kolmimiehisenä, mutta jotain puuttui. Paulin mielestä oli aika saada bändiin soolokitaristi: ”Soitin vain sointuja säkeistöjen välissä, mikä kuulosti vähän tylsältä. Päätimme laittaa ilmoitukseen Village Voiceen, joka oli sama lehti josta löysimme Peterin.”
(kuvassa: kolmimiehinen Wicked Lester – vasemmalta Paul Stanley, Peter Criss ja Gene Simmons)
Hakijoita riitti, yksi oli perimätiedon mukaan Bob Kulick, joka nivoutuu tarinaan myöhemmin. Kovimman vaikutuksen teki kuitenkin nuori mies, joka asteli huoneeseen eriparia olevat lenkkarit jalassa ja laittoi enempiä kyselemättä kitaransa kiinni ja alkoi jammailla. ”Käskimme kaverin odottaa vuoroaan. Olimme aivan haavi auki – mikä ihmeen hyypiö tämä oikein on?” Peter Criss kertoi myöhemmin. Lopulta kuitenkin nuori mies sai tilaisuutensa ja bändi soitti muutaman kappaleen johon nuorukaisen piti soittaa sooloja päälle. ”Heti kun hän alkoi soittaa, tajusimme että olemme löytäneet etsimämme miehen. Se oli silkkaa taikaa,” tarinoi Paul. Tuo nuori mies oli Paul Frehley. Heti ensimmäisenä tuli puheeksi Frehleyn nimi. Bändissä oli jo yksi Paul, ja toinen olisi aiheuttanut liikaa hämmennystä. Jomman kumman oli vaihdettava nimeä. ”Se ei ollut mikään ongelma, kaikki kaverini kutsuivat minua muutenkin Aceksi,” Ässä räkättää. ”Niinpä minäkin sitten liityin bändiin.”
(kuvassa: Nelimiehiseksi paisunut Wicked Lester. Vasemmalta: Ace Frehley, Paul Stanley, Gene Simmons ja Peter Criss)
Tässä vaiheessa bändin imago haki vielä muotoaan. Myöhemmin tunnetuiksi tulleet hahmot eivät olleet vielä syntyneet, ja Wicked Lesterin ulkonäkö muistuttikin enemmän Drag Show’ta kuin tulevaa megabändiä. Tämän oli muututtava. ”Pikkuhiljaa aloimme löytää omat alter egomme. Jokaisessa meistä on hieman omaa maskihahmoamme. Paul on sellainen lievästi androgyyni hahmo ihan siviilissäkin, ja Peterillä on pakko olla useampi kuin yksi henki… pakko,” kertoo Ace Frehley. Ulkonäön kehittyessä myös bändin nimen oli muututtava. Wicked Lester oli historiaa. ”Ehdotuksia uudeksi nimeksi oli useita, mm. Crimson Harpoon, Cunt ja Fuck. Onneksi Paul keksi KISSin!” nauraa Gene.