III – ”The roller coaster is about to begin… hold on tight – ’cause this is the big time!!!

(kuvassa: Alive! ,1975)

KISSin levymyynti ei siis ollut vakuuttanut. Levy-yhtiö oli konkurssin partaalla ja päätös tehdä livelevy oli syntynyt. Aikanaan jo sinänsä hulluutena pidettyä livelevyä vielä hullumpi idea oli tehdä levystä tupla! Tällä kertaa epätoivoinen yritys kannatti. KISSin live-energia oli vihdoin saatu kaapattua nauhalle. Levyn tullessa myyntiin ei vielä hetkeen näkynyt mitään merkkejä suosion kasvusta. Yleisöä alkoi kuitenkin tulla enemmän ja enemmän bändin keikoille ja yhtäkkiä KISS huomasi olevansa kovassa nousussa. Suosiota lisäsi vielä entisestään erinomainen singlevalinta, Rock And Roll All Nite. Siis tämä oli tietenkin liveversio, biisihän oli julkaistu studioversiona jo Dressed To Killillä. Juuri tästä liveversiosta tulii KISSin ensimmäinen megahitti. Radioasemat ottivat sen soittoon, ja yhtäkkiä levymyynti lähti rakettimaiseen nousuun. ”Ajattelimme levyä miksatessamme, että 300,000 kappaleen myynti olisi jo huikea saavutus,” muistelee Paul Stanley. ”Huomasimme kuitenkin yhtäkkiä että puoli milljoonaa tuli täyteen eikä vauhti ottanut laantuakseen. Sitten miljoona, sitten kaksi miljoonaa, sitten kolme miljoonaa! Olimme aivan äimän käkenä…”

(kuvassa: KISSin liveshow oli jo alkuvuosina tulta ja tappuraa, tämä kuva on toki lavastus)

Todellisuudessa Alive! (vaikka sitä pidetäänkin yleisesti yhtenä legendaarisimmista livelevyistä) ei edes ole puhdas live. Suurinta osaa kappaleista korjailtu studiossa ja muutamissa ei juuri liveä edes ole. ”Emme ajatelleet asian olevan väärin,” puolustaa Eddie Kramer ratkaisua. ”Tarkoitus oli nimenomaan vangita KISSin liveshow purkkiin, eikä se olisi onnistunut soittovirheineen ja mokineen millään. Pelkästään Paul hyppi lavalla niin paljon, ettei laulujen nauhoituksista kokonaan livenä olisi tullut yksinkertaisesti yhtään mitään.” Niin tai näin, tästä alkoi KISSin nousu maailman huipulle. Eikä KISS todellakaan ainoa bändi ole joka on käyttänyt studiota livelevyjensä korjaamiseen, nykyään tämä lienee jo enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Bändi oli onnensa kukkuloilla. Keikat olivat loppuunmyytyjä, levyt kävivät kaupaksi ja rahaa tuli ovista ja ikkunoista. ”Muistan kun aloimme ensimmäisen kerran tehdä kunnolla rahaa,” kertoo Ace Frehley. ”Se oli joskus Alive!:n jälkeen. Olin ihan ihmeissäni, eihän minulla ollut ikinä ollut ollut rahaa edes vessapaperiin! Olen aina ollut sitä mieltä että raha on tehty käytettäväksi. Kaikki mikä tuli, meni yhtä nopeasti.”

(kuvassa: Bob Ezrin)

Pian miehiä alkoi kuitenkin kalvamaan vanha peikko studiolevyjen epäonnistumisista. Bändi toimi livenä ja livelevyllä erinomaisesti, mutta studiotyöskentely oli ollut varsinaista tervanjuontia. Seuraavasta studiolevystä haluttiin tehdä täydellinen ja tuottajaksi palkattiinkin kovassa huudossa ollut Bob Ezrin. Ezrin oli tuottanut menestyksekkäästi aiemmin jo mm. Alice Cooperia.

KISS oli siis päättänyt tehdä mestariteoksen, ja odotukset olivat korkealla. Levyn nimeksi tuli Destroyer ja se julkaistiin maaliskuun 15. päivä 1976. Tällä kertaa tuotantoon panostaminen kannatti – Destroyer oli ensimmäinen KISSin studiolevyistä joissa oli siihen aikaan todella moderni soundi. Klassikoiden sarja on lähes lyömätön: Detroit Rock City, God Of Thunder, Beth, Shout It Out Loud…

(kuvassa: Destroyer, 1976.)

Destroyer on myös sikäli legendaarinen levy, että siinä on tiettävästi ensimmäisen kerran korvattu joku jäsenistä ulkopuolisella muusikolla. Sweet Painissa nimittäin soolon soittaa Dick Wagner! Tämä tietysti suututti Acen perinpohjaisesti eikä mies voinut antaa tapausta Ezrinille anteeksi. Vielä The Elderinkin aikoihin 80-luvun alussa Ace oli varsin katkera asian tiimoilta: ”En vieläkään voi käsittää, miksi sooloni leikattiin Sweet Painista. Mielestäni en ollu ollenkaan epäonnistunut vaan ainoastaan hieman ruosteessa juuri tuolla hetkellä,” Ace tilitti. ”Jokainen muusikko tietää miltä tuntuu kun soitto ei vain jonain päivänä kulje.” God Of Thunderissa puolestaan kuullaan alkuintron aikana lasten naurua ja leikin ääniä. Kyseessä olivat itseasiassa Bob Ezrinin lapset, jotka sattuivat leikkimään studiossa levyn tekemisen aikoihin.

(kuvassa: KISSin esiintymisasut ottivat Destroyerin aikoihin aimo harppauksen eteenpäin)

Fanit eivät suoranaisesti innostuneet Destroyerin tullessa kauppoihin. Levy ei ollut niin raakaa rockia kuin edeltäjänsä, ja levymyynti olikin ensialkuun varsin maltillista. Kaikki kuitenkin muuttui kun Beth julkaistiin singlenä. Itse asiassa kyseessä oli alunperin Detroit Rock Cityn b-puoli. ”Emme uskoneet Bethin olevan kummoinenkaan hitti. Laitoimme sen b-puolelle koska ajattelimme sen olevan roskaa,” Paul Stanley kertoi myöhemmin. ”Yhtäkkiä radioasemat kuitenkin käänsivät singlen toisin päin ja siitä tuli megahitti!” Beth voitti itse asiassa jopa USA:ssa todella korkealle arvostetun People’s Choice Awardin! Tämä käänsi myös Destroyerin levymyynnin nousuun, ja kyseessä onkin tänä päivänä yksi KISSin uran suurimmista menestyksistä.

(kuvassa: Peter Criss laulaa Bethiä keikalla vuonna 1996)

1976 nähtiin ensi kertaa lavalla megabändi KISS. Show oli kasvanut entisestään, samoin esiintymisareenat olivat nyt todella areenoita ja stadioneita. Keikkojen kesto oli myös venähtänyt hieman, tämä oli tietysti ihan luonnollista kehitystä – olihan KISS tehnyt jo neljä studioalbumia. Destroyer nosti ehdottomasti KISSin ”Suurten Poikien Kerhoon.” Lavalla nähtiin pyroja ja valoja enemmän kuin koskaan aiemmin, ja suuri valologo oli nyt jo todella suuri!

(kuvassa: KISSin show oli vuonna 1976 kasvanut jo isoihin mittoihin)

Seuraava ->