Anton Fiq

Attention KISS Army Finland!

Puheenjohtajamme Marko Syrjälä on saanut yllättäen viime hetkellä sovittua mm. Dynastyn ja Unmaskedin ja Ace Frehelyn soolon rummuista vastanneen Anton Fiqin kanssa kolmelle henkilölle Meet & Greetin Helsinkiin ensimaanantaina 28.9.2015!

Anton Fiq vastaa bluesrockkitaristi- ja laulaja Joe Bonamassan keikalla tiistaina Hartwall Areenalla tiistaina 29.9.2015 rummuista, jonka johdosta myös KAFille avautuu mahdollisuus päästä tutustumaan yhteen KISSin taustavaikuttajista.

Tarkka aika ja paikka tarkentuu myöhemmin, mutta tällä hetkellä voidaan sanoa että paikka on Helsinki ja aika ”illalla” maanantaina. Jos siis uskot että vapaata tuolloin löytyy, kannattaa kilpailuun osallistua.

Singeerattavaa tavaraa saa ottaa mukaan ”hyvän maun mukaan”, eli jokusen levyn, mutta emme suosittele ostamaan esim. läheistä antikvaaria tyhjäksi Unmaskedista
ja odottaa hänen singeeraavan viittä kappaletta samaa levyä samalle henkilölle.

Osallistuminen on simppeliä,  laita alla olevaan lomakkeeseen nimesi, sähköpostisi ja puhelinnumerosi huomiseen, sunnuntaihin 27.9.2015 klo 21.00 mennessä. Kannattaa osallistua, jos joku voittajista ei pääse, niin otamme osallistumiskasasta seuraavan nimen. Tilaisuuden yllättävyyden takia voipi olla, että voittotodennäköisyys kasvaa…

Voittajille ilmoitetaan henk. kohtaisesti.

[contact-form-7 404 "Not Found"]